Yle Areenassa on katsottavissa tuore neliosainen dokumenttisarja. Kiehtovasti etenevä ja runsaasti arkistomateriaalia sisältävä dokumentti esittää henkeäsalpaavasti karun totuuden monien hellimästä suuresta presidentistä.

Ronald Reagan (rebublikaani) oli USA:n presidentti homoruton jyllätessä 1981-1989, mutta hänen hallintonsa ei tunnustanut ongelmaa ajoissa. Tämä kohtalokas virhe, jonka hintaa yhtä maksetaan, iskee lujaa silmille tuoreen dokumentin 4. jaksossa.

Kaikki jaksot ovat mielenkiintoista historiaa, joka valaisee USA:n nykytilannetta ja Trumpin aikaakin, sillä Reaganin vaalitilaisuudessa kuultiin tuttu lause ”Make America Great Again”. Hän oli käänteentekevä presidentti, sillä hänen myötään suuryritykset saivat vallan ja keskiluokan kurjistuminen alkoi toden teolla, Hollywoodin hurmaava tähti ja entinen näyttelijä antoi täydellisen keulakuvan. Reagan uskoi myyttisen Amerikkaan, jota ei ole, ei oikein koskaan ollutkaan. Hän oli täydellinen myyntimies.

Myyttien suureen tarinaan eivät kuuluneet homoseksuaalit, eikä AIDS. Ei vaikka presidentin vaimon Nancy Reaganin ympärillä hääräsi homomiehiä tyylistä huolehtien. Vaimon kautta kuitenkin presidenttikin lopulta otti AIDSiin kantaa, mutta siihen tarvittiin näyttelijätoverin yllättävä kuolema.

Hollywood-tähti Rock Hudson kuoli lokakuussa 1985. Hän oli vasta 59-vuotias. Muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa hän myönsi sairastavansa AIDSia ja shokeerasi koko maailman. Hudson oli ensimmäisiä korkean profiilin tunnettuja henkilöitä, joiden kerrottiin menehtyneen AIDSiin ja hänen kohtalonsa auttoi muuttamaan AIDS-keskustelun suunnan. USA:n presidentti Ronald Reagan, Hollywoodin näyttelijä itsekin, otti kantaa AIDSiin kuitenkin vasta pari vuotta myöhemmin 1987, merkittävässä määrin Hudsonin läheisen ystävän Hollywood-kuninkaallisen Elizabet Taylorin AIDS-aktivismin ansiosta.

Dokumentin 4. jaksossa nähdäänkin Reaganin ensimmäinen AIDS-puhe ja lavalla on myös Taylor.

Jos tämä ei riitä nostattamaan hiuksia, ehkä sitten se, että maailman vahvinta valtiota johti käytännössä astrologi yhdessä presidentin vaimon Nancy Reaganin kanssa.

Linkki Yle Areena: Historia – Ronald Reaganin Amerikka