Human Rights Campaign (HRC) haluaa Disneyn ottavan kantaa, ei antavan rahaa, todetaan järjestön tiedotteessa. Mediajätin toimitusjohtaja Bob Chapek otti vasta tiistaina ensimmäisen kerran kantaa lakiin, joka kieltää lhbtq-asioiden käsittelyn Floridan kouluissa, mutta silloin laki oli jo hyväksytty senaatissa. Nyt se odottaa enää osavaltion republikaanin kuvernöörin Ron DeSantisin allekirjoitusta.

”Don’t Say Gay”-laki kieltää opettajia käsittelemästä seksuaalista suuntautumista ja sukupuoli-identiteettiä luokissaan.

Chapek oli katuvainen siitä, että Disney ei aiemmin ottanut kantaa asiaan ja selvitti, että Disney on kuitenkin toiminut hiljaisesti pyrkien saamaan osavaltion lainsäätäjät äänestämään lakia vastaan – mutta epäonnistui siinä. Samassa yhteydessä Chapek kertoi, että Disney haluaa lahjoittaa viisi miljoonaa dollaria lhbtq-järjestöille.

Mielenosoitus Disney Worldin edessä.

Disney Worldin ulkopuolella oli mielenosoitus viikkojen ajan, missä vaaditiin Disneytä ottamaan kantaan lakialoitteeseen. Presidentti Joe Biden tuomitsi lain kutsuen sitä vihaksi ja presidenttiehdokas Pete Buttigiegin puoliso opettaja Chasten Buttigieg totesi lain ”tappavan lapsia”.

HRC, Yhdysvaltojen suurin lhbtq-järjestö, toteaa lausunnossa, että Chapekin lausunto on ensimmäinen oikean suuntainen askel, mutta järjestö ei ota lahjoitusta vastaan ennen kuin Disney osoittaa merkittävällä toiminnallaan (”meaningful handling)  pyrkivänsä estämään lain voimaan tulon.

”Emme tule hyväksymään näitä rahoja Disneyltä ennen kuin näemme heidän panostavan julkiseen sitoutumiseensa ja toimivan lhbtq+ edustajien kanssa varmistamaan sen, että tällaiset vaaralliset aloitteet, kuten Floridan Don’t Say Gay tai Trans bill eivät etene vaarallisiksi laeiksi ja jos niin pääsee käymään, että toimivat niiden kumoamiseksi.”

HRC kaipaa Disneyltä myös yleisesti ottaen suurempaa sitoutumista lhbtq-yhteisöön.

”HRC kannustaa Disneytä ja kaikkia työnantajia jatkamaan taistelua työntekijöidensä puolesta – joista moni rohkeasti puhui ja totesi heidän toimitusjohtajansa vaikenemisen olevan mahdotonta hyväksyä – ja koko lhbtq-yhteisön puolesta tekemällä yhteistyötä kansallisella ja paikallisella tasolla sen varmistamiseksi, että tällaisilla vaarallisilla tasa-arvon vastaisilla aloitteilla, jotka vahingoittavat lhbtq-perheitä ja lapsia ei ole sijaa Floridassa.”

Floridan kuvernööri Ron DeSantis oikealla.