Viime viikolla nousi keskustelu mieheydestä. Se on tervettä, etenkin jos se pystytään käymään ilman termiä toksinen maskuliinisuus. Kun Ukrainan maaperälle on määrätty miehiä puolin ja toisin kuolemaan, tai kuten ylevöittävä ilmaus kuluu, antamaan henkensä isänmaan puolesta, täyttämään velvollisuutensa, on vastenmielistä puhua myrkyllisestä miehuudesta.

Valtakunnan ykköspäivälehti Helsingin Sanomat julkaisi ison jutun miesten ulkonäköpaineista, koskien koko vartaloa, myös penistä, joka on viime vuosina nähty lähinnä negatiivisessa valossa ei toivottujen kullikuvien vastenmielisenä roistona. Näin yksipuolisesti ei pitäisi toisen sukupuolen vartaloa rienata, vaikka seksuaalinen häirintä onkin vakava asia – seikka, joka myös homomiesten pitäisi tajuta.

Valokeilaan saapui myös takavuosien vääränlainen homomies, kun Monsieur Mossen tuotiin ruutuihin C Moren uutuussarjassa, joka kertoo skandaalilehti Hymystä 70-luvulla. Grandiöösin ja pitelemättömän ja riettaan homomiehen tuominen kotisohvan eteen aiheutti joillekin epämukavia tuntemuksia. Historia toistaa itseään. Mossea pidettiin jo eläessään huonona homojen maineelle ja nyt hänestä kertovasta sarjasta jotkut ajattelevat samoin. Mosse uskalsi olla oma itsensä eikä pyydellyt anteeksi. Se on gayaktivismin kovinta ydintä: Minä olen mitä olen, jos et sitä kestä se on sinun ongelmasi.

On tärkeää kertoa historia sellaisena kuin se tapahtui, vain siten vältämme – ehkä, toivottavasti – toistamasta samoja virheitä. Meillä on itänaapurissa valtio, joka on sepittänyt historiasta itselleen sopivan tarinan Rooman valtakunnan perillisenä ja esittää sen tuoman messiaaninsen tehtävän nyt oikeuttavan hirviömäiset teot, joista yksi on tuhota länsimainen Pride-hapatus.