Venäläisen oikeuslaitoksen mukaan TikTok ja Meta ovat syyllistyneen ”hlbtq-propagandan” levittämiseen.

Metalle tuomittiin sakkoja neljä miljoonaa ruplaa ja TikTokille kaksi miljoonaa rupaa, kertoo EuroNews. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni summa ruplan menetettyä reilusti arvoaan pakotteiden seurauksena.

Venäjällä 2013 voimaan tuleen propagandalain mukaan on kiellettyä välittää alaikäisille sisältöjä, joissa näkyy esimerkiksi Pride-lippuja tai Pride-kulkue. Tuomion mukaan TikTok ja Meta ovat epänonnistuneet lain vaatimusten täyttämisessä, vaikka mitään tiettyjä julkaisuja ei tuotu tuomion yhteydessä esille.

Ei ole epätavallista, että sosiaalisen median yritykset saavat Venäjällä sakkoja propagandalain perusteella hlbtq-sisällöistä, jotka ovat päätyneet alaikäisten nähtäville.