Aborttioikeus voi Yhdysvalloissa olla kahden kuukauden kuluttua muisto vain. Asia tuli ilmi 98-sivuisesta korkeimman oikeuden ehdotusluonoksesta, joka vuodettiin verkkolehti Politicolle. Dokumentin mukaan enemmistö korkeimman oikeuden tuomareista haluaa kumota vuoden 1973 ennakkoratkaisun Roe vastaan Wade, jonka myötä naisille saliittiin oikeus aborttiin aina 24 raskausviikolle saakka. Jos tämä tuomio nyt kumotaan, kuten tietovuoto osoittaa, osavaltiot voivat itsenäisesti päätää ja aborttioikeus lakkaisi tai sitä ainakin rajoitettaisiin merkittävästi vähintään puolessa Yhdysvaltojen osavaltiosta. Päätuomari John Roberts on vahvistanut, että vuodettu dokumentti on aito ja korkeimman oikeuden lopullinen ratkaisu on tulossa noin kahden kuukauden sisään.

Vuodetusta dokumentista ilmenee, että muutkin oikeudet joihn amerikkalaiset ovat tottuneet, eivät olekaan niin vakaalla pohjalla. Yksi näistä on samaa sukupuolta olevien avioliitto.

Nyt kumottavaksi esitetyssä tuomiossa Roe vastaan Wade käytetään perusteluina USA:n perustuslain 14. lisäystä oikeudesta yksityiselämän suojaan, joka suojelee raskaana olevan naisen henkilökohtaista valintaa. Samaa perustelua käytetiin myöhemmin kahdessa hlbtqi-yhteisölle perustavanlaatuisessa ennakkoratkaisussa: Lawrence vastaan Texas, jossa korkeimman oikeuden ratkaisun myötä USA:n osavaltioista poistuivat viimeiset sodomialait 2003. Toinen samalle argumentoinnille perustuva merkittävä ennakkoratkaisu on Obergefell vastaan Hodges 2015, korkeimman oikeuden ratkaisu asiassa teki samaa sukupuolta olevien avioliitosta laillisen koko liittovaltion alueella.

Avoimesti gay asianajaja Jay Michaelson ennustaa the Daily Beastille, että ei tule menemään kahtakaan vuotta Roe vastaan Wade -tuomion kumoamisesta, kun samaa sukupuolta olevien avioliitto kokee saman kohtalon.

”Jotta tämä olisi selvää, Justice Alito ei jättänyt mitään arvailujen varaa. Hän nimenomaisesti mainitsi Obergefell vastaan Hodgesin esimerkkinä samasta virheellisestä päättelystä kuin Roen tuomio. Joten ihan siltä varalta, että jos ihmiset eivät kuunnelleet kun Roen kumoamisesta varoitettiin, kuunnelkaa ihmeessä nyt: sama koskee gay-avioliittoa. Vuoden tai kahden sisällä. Ellei vielä toinen tuomari vaihdu, perustuslaillinen oikeus yhtäläisestä avioliitto-oikeudesta tullaan kumoamaan”, Michaelson sanoo.

”En ole varma, mitä tämä tarkoittaa lapseni huoltajuudelle, mutta voin kertoa teille, että olen varma ettei perustuslaki suojele perhettäni enää kahden vuoden päästä.