Navid Kabiri on luonut Tukholmaan 17 vuoden aikana useita maailmanluokan bileitä ja klubi-iltoja niin Pride-viikolla kuin ympäri vuodenkin, sekä itse että perustamansa Clean Groupin kanssa. Tukholman hlbt-skene eroaa Helsingistä sillä tavalla perustavanlaatuisesti, että siellä ei ole yli vuosikymmeneen ollut pysyvää hlbt-yökerhoa, sen sijaan itsenäisiä aktiivisia bilejärjestäjiä on useita ja tapahtumia riittää. Tunnelma on enempi mixed kuin ekslusiivisesti hlbtq. Näistä Kabiri on ollut tuotteliain. Keväällä Kabiri sai uuden merkittävän pestin hlbtq-yöelämässä suositulla Backdoor klubilla. On kuitenkin niitä, jotka haluavat Kabirista eroon. Kyse ei ole homovihasta, vaan viha pulppuaa hlbtq-yhteisön sisältä.

– Olen ollut tämän kanssa hyvin hienovarainen ja kertonut vain positiivisia asioita, että on vain iloa ja juhlaa. Mutta viime aikoina olen saanut yhä enemmän uhkauksia. Viimeksi eilen tuli kaksi. Ilkeämielisten viestien määrä anonyymeiltä tileiltä sosiaalisissa medioissa on lisääntynyt, Kabiri kertoo ruotsinkieliselle QX:lle. Hän oli hieman aiemmin ladannut Facebook-sivulleen kuvakaappauksen saamastaan tappouhkauksesta.

Nettivihan määrä alkoi kasvaa heti kun Kabiri otti vastaan uuden tehtävänsä Backdoorissa. Hän kertoo, että viestit eivät sisällä homofobiaa, vaan sisällöstä on nähtävissä, että ne tulevat hlbt-yhteisön jäseniltä.

– Niissä on paljon kiroilua, ”sinä et kuulu meidän hlbtq-maailmaamme”, ”lopeta työsi ja anna muiden hoitaa hommat”, ”omit kaikien itsellesi” ja niin edelleen.

– Olen ottanut vastuulleni olla yksi heistä, jotka viihdyttävät hlbtq-Ruotsia ja tänne ulkomailta tulevia turisteja. Se ei ole mikään helppo homma. On tehtävä kovasti töitä, että pysyy huipulla ja että löytää uusia esiintyjiä ja esityksiä, luo uusia tapahtumia. Nettiviha on kaiken tämän kääntöpuoli. Joskus se menee siihen pisteeseen saakka, että alan miettiä pitäiskö minun enää tehdä tätä. Mutta yritän vain antaa sen olla ja jatkaa eteenpäin.

Navid Kabiri

Kabiri toivoo, että uhkailut loppuvat. Etenkin tiistaina saapunen anonyymin viestin jälkeen, missä joku kirjoitti: ”Haluaisin tappaa sinut paljain käsin ja sitten hakata ruumiisi sohjoksi pesäpallomailalla muiden katsoessa vierestä”.

Kabiri harkitsee rikosilmoituksen tekemistä.

– Luotan kyllä itseeni ja pidän näitä vain pelkkinä sanoina, joten ei tämä minua pelota fyysisesti. Enemmänkin tämä on henkisesti vaikeaa elää maailmassa, missä emme voi antaa toisillemme tilaa. Etenkin minun alallani, missä työskentelemme vain viihdyttäksemme muita.

Kerrottuaan saamistaan vihaviesteistä Kabiri on saanut erityisen paljon kannustavia viestejä yhteisön jäseniltä, jotka arvostavat hänen työtään.

– Rakkaus on niin paljon vahvempaa. Ei pidä jumittua siihen, että jotkut ihmiset käyttäytyvät tällä tavalla.