Maailman terveysjärjestö (WHO) julisti eilen lauantaina apinarokon maailmanlaajuiseksi terveysuhaksi. Kyseessä on 2005 käyttöön otettu määritelmä. Tätä ennen määritelmän on saanut kuusi tartuntatautia, viimeksi korona, mutta ratkaisevaa ei ole pelkästään kuolleisuus tai tartuntojen määrä. Muita nimettyjä ovat olleet sikainfluenssa, ebola ja vanhat tutut polio (2014) ja zika (2016).

Julistuksen myötä voidaan koordinoida kansainvälinen yhteistyö tartuntojen ehkäisemiseksi. Se on WHO:n korkein hätätila.

Apinarokko leviää tällä hetkellä etenkin Euroopassa ja suurimassa riskissä ovat miehet joilla on seksiä miesten kanssa ja heistä ne joilla on runsaasti seksikumppaneita. Euroopassa riski on korkealla tasolla, mutta maailmanlaajuisesti riski on kohtalainen. Who ei pidä todennäköisenä, että apinarokko häiritsisi kansainvälistä kauppaa tai matkailua tällä hetkellä. Tapauksia on rekisteröity yli 16 000 kaikkiaan yli 70 maassa ympäri maailman. Apinarokko on aiemmin levinnyt vain tietyissä Afrikan maissa, nykyinen epidemia on uusi ilmiö.

– Vaikka julistan apinarokon maailmanlaajuiseksi terveysuhkaksi, taudin leviäminen on keskittynyt miesten välistä seksiä harrastaviin, etenkin heihin, joilla on useita seksikumppaneita. Tämä tarkoittaa sitä, että tämä epidemia voidaan pysäyttää oikeisiin ryhmiin kohdistetuilla oikeanlaisilla strategioilla, totesi WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus eilen pitämässään tiedotustilaisuudessa, jonka myös Yle näytti lauantai-illan uutislähetyksessään toisena pääuutisena heti Ukrainan tilanteen jälkeen.

”Taudin leviäminen on keskittynyt miesten välistä seksiä harrastaviin , etenkin heihin, joilla on useita seksikumppaneita”

Apinarokko ei ole tappava tauti ja siihen on olemassa toimiva rokote, isorokkorokote, jota Suomellakin on varastossa koko väestön tarpeisiin. Isorokkoa vastaan rokotettiin aiemmin kymmenien vuosien ajan, Suomessakin kaikki lapset vuoteen 1978 asti (kts. THL:n lista), mutta nuoremmilta suoja puuttuu. Rokotesuoja on todennäköiseti myös heikentynyt. Suomeen on tulossa apinarokkorokotetta, joka on uuden sukupolven isorokkorokote, sitä valmistaa tällä hetkellä yksi lääkeyhtiö.

Suomessa apinarokkotapauksia on todettu 17 viime torstaihin mennessä, kertoi Helsingin Sanomat. Mutta  esimerkiksi lähellä jo Ruotsissa apinarokkotartunnat ovat kovassa kasvussa. Tukholman alueella havaittiin aluksi kuusi tartuntaa kuukaudessa, sitten kuusi viikottain ja nyt tartuntoja havaitaan jo useita joka päivä.

Hiv-pointin Apinarokko-sivu.