Kuningatar Elisabethin nukkuessa eilen pois 96 vuoden iässä, päättyi samalla kokonainen aikakausi. Koko vallassaoloaikansa hänen tavoitteenaan oli pysyä poliittisesti neutraalina ja olla osoittamatta tukeaan sen enempää konservatiiveille kuin liberaaleillekaan. Samalla hän piti omat näkökulmansa vain omassa tiedossaan, mikä koskee myös hänen suhtautumistaan hlbtq-yhteisöön. Hän kuitenkin tuki koko joukkoa lakeja, jotka toivat hlbtq-ihmisille paremmat oikeudet hänen yhteiskunnassaan. Eikä se huhujen mukaan tapahtunut täysin mutkattomasti.

2013 kuningatar antoi ”kuninkaallisen suostumuksensa” samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskevalle laille, minkä ansiosta laki hyväksyttiin Englannissa ja Walesissa. Se tosiseikka, että hän näin toimi ei itsessään merkitse paljoakaan, koska on monarkin tehtävä hyväksyä parlamentin esittämät lait, mutta jotkut haluavat nähdä asian siten, että kuningatar tuki lakiehdotusta ja siten oli hlbtq-ystävällinen. Erityisesti, koska hän samana vuonna antoi hyväksyntänsä koko brittiläiselle kansainyhteisölle osoitetulle kirjeelle, joka todettiin: Vastustamme vankkumattomasti kaikenlaista syrjintää, perustui se sukupuoleen, rotuun, väriin, alkuperään, poliittiseen näkemykseen tai vastaavaan”.

Kun Kuningatar Elisabeth II avasi parlamentin 2017, hän sanoi, että hänen hallituksena vastustaisi ”syjintää rodun, uskonnon, sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella”. Se oli ensimmäinen kerta sitten 2003, kun kuningatar mainitsi hlbtq-aiheiset asiat, jolloin hän hän sanoi parlamentille, että hänen hallituksensa jatkaisi työtä rekisteröityjen parisuhteiden laillistamiseksi. Vielä tämän vuoden toukokuussa kuningatar tuki eheytysterapian kieltämistä ja että hallituksen tulisi ottaa se prioriteetiksi.

Yksi viimeisimmistä valokuvista: Kuningatar Elisabeth II valmiina ottamaan vastaan uuden pääminsterinsä Liz Trussin Balmoralin linnassa tiistaina.

Kuningatar jakoi vuosien varrella kunniamerkkejä hlbtq-henkilöille. Alkaen pridepioneereista yhteisön muihin ansioituneisiin tekijöihin. 2013 hlbtq-pioneeri Alan Turing sai postuumisti kuningattaren allekirjoittaman anteeksipyynnön siitä, että häntä 1950-luvulla syytettiin homoseksuaalisuudesta ja pakotettiin käymään läpi kemiallinen kastraatio. Seuraavana vuonna, 2014,  kuningatar kehui 40-toimintavuottaa juhlivaa hlbtq-järjestö London Lesbian and Gay Swichboardia. Se oli ensimmäinen kerta kun kuningashuone avoimesti tuki hlbtq-yhteisöä: ”Parhain terveisin ja onnittelut kaikille asianosaisille tänä tärkeänä merkkipäivänä”, kuuluivat kuningattaren terveiset.

Kuningattaren omista henkilökohtaisista näkemyksistä on liikkunut ilkeitä juoruja. 2016 brittiläinen Daily Mail –sanomalehti julkaisi nimettömän lähteen väitteen, jonka mukaan kuningatar olisi ”vastentahtoisesti” antanut hyväksyntänsä samaa sukupuolta olevien avioliitolle. Lähteen mukaan kuningatarta häiritsi avioliitto sanan käyttö siinä yhteydessä, koska hänestä se kuvaa vain miehen ja naisen välistä liittoa. Lähde kyseenalaistettiin toisen nimettömänä esiintyneen, myös kuningatarta lähellä olevan, henkilön toimesta, joka totesi kyseessä olevan hölynpölyn ja kyseenalaisti kuningashuonetta lähellä olevan henkilön yhteydenoton ”juorulehteen”. 2018 kuningattaren omat mielipiteet hlbtq-ihmisistä tulivat jälleen esiin, kun verkkosivusto The Daily Beast kirjoitti kuningattaren ensimmäisestä avoimesti homoseksuaalista palvelijasta Ollie Robertsista, joka artikkelin mukaan erosi ”useiden nöyryyttävien alennusten jälkeen”. Mutta tätäkään ei kukaan vahvistanut, vähiten Ollie itse.

2021 arvostettu päivälehti The Guardian toi esiin, että kuningatarta työnantajana eivät koske syrjinnän vastainen lainsäädäntö. Tämä merkitsee sitä, että 2010 voimaan tullut tasa-arvolaki, joka suojelee työntekijöitä seksuaaliseen suuntautumisen, rodun, uskonnon, iän tai vastaavan perusteella tapahtuvalta syrjinnältä ei koske Buckinghamin palatsin työntekijöitä.

Mutta kuninkaallisessa perheessäkin on avoimesti hlbtq-ihmisiä. Kuningattaren serkku, lordi Ivar Mountbatten on gay ja meni 2018 naimisiin James Coylen kanssa. Lordi on kuningattaren lapsenlapsen Lady Louise Windsorin kummisetä, prinssi Edwardin ja Sophien tyttären. Kukaan kuninkaallisen perheen sisemmästä piiristä ei kuitenkaan ollut häissä läsnä, mutta hieno anekdootti on, että lordin ex-vaimo talutti hänet alttarille ja sitä olivat ehdottaneet parin 1996-2000 syntyneet kolme tytärtä.

Vaikka kuningatar Elisabeth II ei ollut mitenkään avoin suhtautumisestaan hlbtq-yhteisöön, onneksi Iso-Britannian seuraava sukupolvi on hieman avoimempi näkemyksistään. 2019 prinssi Willian (josta tulee hallitsija isänsä kuningas Charles III jälkeen) sanoi, että hän olisi lastensa tukena, jos nämä kertoisivat olevansa gay. Ja hänen veljensä, prinssi Harry, on avoimesti tukenut transnuorten järjestö Mermaidsia.