Eduskunta hyväksyi tänään päivällä niin kutsutun translain eli lain sukupuolen vahvistamisesta. Laki meni läpi selvin numeroin 113-69.

Merkittävät muutokset ovat virallisen sukupuolimerkinnän muuttaminen omalla ilmoituksella hakemusasiana ilman aiemmin vaadittuja lääketieteellisiä selvityksiä ja pakkosterilisointivaatimuksen poistuminen.

Muutoksia ei ulotettu alaikäisiin, omalla ilmoituksella sukupuolimerkintänsä voi muuttaa vain 18 vuotta täyttänyt henkilö.

Lain puolesta äänestivät yhteisenä rintamana kaikki läsnä olleet Sdp:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja Rkp:n kansanedustajat. Sdp:stä ja vasemmistoliitosta paikalta puuttui kummastkin neljä edustajaa, vihreiltä kaksi.

Laki vastaan äänestivät yhteisenä rintamana kaikki perussuomalaisten ja kristillisten kansanedustajat – ja todellakin kaikki, sillä heistä jokainen oli läsnä. Rintamaan liittyivät Harkimo ja Turtiainen.

Hallituspuolue keskusta näyttää kipuilevan transasian kanssa, sillä sen läsnä olleista edustajista lakia vastusti yli puolet, mukaanlukien entinen pääministeri Juha Sipilä, poissa oli viisi kepulaista.

Lain läpimeno otettiin suurella ilolla vastaan. Kehitettävää kuitenkin vielä todettiin jääneen.

– Nyt itsemääräämisoikeus sukupuoleen toteutuu täysi-ikäisille ihmisoikeusnormien mukaisesti. On elintärkeää, että työ jatkuu alaikäisten oikeuksien varmistamiseksi”, sanoo Setan puheenjohtaja Pekka Rantala Setan tiedotteessa.