Lakialoite Respect for Marriage Act (RFMA) pyrkii saamaan liittovaltiotason suojan hlbtqi-ihmisille ja heidän perheilleen. Se on peräisin jo vuodelta 2009 ja sen tarkoituksena on ollut kumota liittovaltion laki Defense of Marriage Act (DOMA), joka määritteli avioliiton miehen ja naisen väliseksi.

RFMA oli silloisen presidentti Barack Obaman tukema ja sen tarkoituksena oli selvitä läpi Yhdysvaltojen poliittisten kiemuroiden ja päätyä presidentin eteen allekirjoitettavaksi.

2015 RFMA kävi kuitenkin tarpeettomaksi, kun korkein oikeus ratkaisullaan teki samaa sukupuolta olevien avioliitoista laillisia USA:ssa koko liittovaltion alueella ennakkoratkaisullaan Obergefell v. Hodges. Tämän jälkeen korkeimman oikeuden kokoonpano on kuitenkin muuttunut ja sen enemmistö vaihtunut liberaalista konservatiiviseksi. Tämän muutoksen myötä aborttioikeus kumottiin kesällä. On myös vahvoja merkkejä siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliitot olisivat seuraavaksi liipaisemella, sillä tuomari Clarence Thomas on sanonut, että hänestä sitä koskeva korkeamman oikeuden ratkaisu Obergefell v. Hodges. voitaisiin kumota.

Varmistaakseen sen, että samaa sukupuolta olevien avioliitto ei olisi yhtä heikko, kuin aborttioikeus herätettii RFMA henkiin ja se vietiin poliittisten elimien läpi syksyn aikana. 29. marraskuuta se hyväksyttiin senaatissa ja eilen edustajienhuone äänesti sen puolesta. Tämä tarkoittaa sitä, että RFMA on matkalla kohti maalia ja vain vailla presidentin allekirjoitusta, jonka jälkeen se korvaa DOMA:n.

Presidentti Joe Biden on kauan tehnyt selväksi, että hän on uuden lain kannalla ja toivottaa sen tervetulleeksi pöydälleen allekirjoitettavaksi.

Edustajainhuoneen puhemiehen allekirjoitettua RFMA:n eilen Biden ylisti kongressin päätöstä lausunnossaan.

”Tänään kongressi otti merkittävän askelen varmistaakseen, että amerikkalaisilla on oikeus avioitua rakastamansa ihmisen kanssa. Respect for Marriage Act tulee antamaan vapauden miljoonille hlbtqi+ pareille ja eri etnisen taustan omaaville pareille, joiden oikeudet on nyt turvattu lailla.”