Vaalit lähestyvät ja sen huomaa sanansäilien terävöitymisestä. Tänään viimeisimmän puolueiden kannatusmittauksen kolmonen, Sdp:n puheenjohtaja pääministeri Sanna Marin totesi perussuomalaisten olevan rasistinen puolue. Vihreät ja vasemmisto, myös vasemmistoliitto, ovat ilmoittaneet, että ne eivät voi olla perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa.

Puolueiden kolmen kärki on kokoomus, perussuomalaiset ja sdp – tällä hetkellä tässä järjestyksessä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra riensi vastamaan Marinille, että hänen puolueensa ihmiskäsityksessä ja arvoissa ei ole mitään vikaa.

Rasistinen puolue olisi toki lain vastainen. Vaalien alla puheet kovenevat. Mutta ei Marinin toteamus aivan tuulesta temmattu ole.

Riennettiin määrittelemään mistä perussuomalaisen puolueen versiosta puhutaan.

Muistutettiin, että Sdp ei kieltäytynyt menemästä perussuomalaisten kanssa Juha Sipilän hallitukseen 2015. Marin selitti, että tulloin Timo Soinin johtama perussuomalaiset oli eri hyvin erilainen. Tuolloin Sdp ei kuitenkaan tullut mukaan, mutta kokoomus tuli – siihen asti kunnes puheenjohtajaksi vaihtui Jussi Halla-aho, nähtiin temppu, jossa hallitukseen tuli puolue, jota kukaan ei ollut äänestänyt, perussuomalaisista irronnut siniset.

Nyt Halla-ahon Purralle siirtämä perussuomalaiset kelpaa kokoomukselle.

Viimeisimmän kannatusmittauksen mukaan yhdistelmällä kokoomus, perussuomalaiset, keskusta on yli 50 prosentin kannatus. Kun mukaan ynnättään todennäköiset apupuolueet rkp ja kristilliset ollaan jo 60 prosentissa.

Rinteen ja sittemmin Marinin hallituksen ohjelmassa on ollut mm. translain uudistus. Se on tärkeä lakiuudistus, jota on yritetty saada läpi jo yli kymmenen vuotta, Sipilän hallituksen aikana tulppana oli etenkin perussuomalaiset, sittemmin siniset ja mitä ilmeisimmin myös keskusta. Sillä miten muuten on selitettävissä se, että vasemmistolainen hallitus ei saa translakia ajoissa eduskuntaan, vaan nyt se roikkuu siellä nippa nappa siinä ja siinä ehditäänkö se käsitellä ennen vaalikauden päättymistä. Kun keskusta on jäänyt kiinni häikäilemättömästä pelistään muutenkin ei liene merkittävää vainoharhaisuutta epäillä keskustaa transalain hidastamisesta.

Jos käy niin, että translakia ei tämä eduskunta ehdi hyväksyä, vaarassa on, että se jää taas. Muistamme aina sen, miten kristillisten Päivi Räsänen esti avioliittolain uudistamisen Kataisen (kok.) hallitusneuvottelujen yhteydessä, vaatien sen pois hallitusohjelmasta. Nyt tuon ehdon esittänee perussuomalaiset, ellei se peräti ole suurin puolue ja jätä translakia pois suorilta.

Mutta, rehellisyyden nimissä, Marinin hallitus olisi voinut pystyä parempaan translain kanssa, keskustan on annettu määrätä liikaa.