Poliisi etsii sarjamurhaajaa 40 vuoden jälkeen

”The Doodler killer”aiheutti pelkoa San Franciscon gay-yhteisössä 70-luvulla. Hänen epäillään tappaneen vähintään kuusi gaymiestä 18 kuukauden aikana, mutta uhreja voi olla jopa 16. Hän etsi uhrinsa gaybaareista ja sai heidät satimeen lupaamaalla maalata heidän muotokuvansa. Ruumit löytyivät yksitelle Ocean Beachin cruising-alueelta. Miehet oli puukotettu kuoliaiksi jokainen samalla tavalla, mikä herätti epäilyt sarjamurhaajasta. Osa uhreista pääsi pakoon ja on toiminut tärkenä todistajana. Tekijän kerrotaan olleen komea nuori mies, jolla tekojen raakuudesta päätellen oli valtava viha gaymiehiä kohtaan.

Tammikuun lopulla San Franciscon poliisi kertoi kaipaavansa lisää vihjeitä ja asetti 200.000 dollarin palkkion tekijän tunnistamiseen ja löytämiseen johtavista tiedoista.  (QX.se)

Uusi tasa-arvolaki lähempänä toteutumista Ruotsissa

Ruotsin hallitus on saanut lausunnot tasa-arvolakiehdotuksesta. Kaikkiaan 90 viranomaista ja järjestöä kertoi kantansa ja valtaosa puolsi lakiehdotusta. Tavoitteena on myöhemmin keväällä viedä uusi tasa-arvolaki eduskunnan päätettäväksi. Nyt voimassa oleva laki on jo 50 vuoden takaa.. Uudella lailla on tarkoitus säätää mm. ikärajoista korjausleikkauksille ja juridisen sukupuolen muuttamisesta omalla ilmoituksella. (QX.se)

Ruotsin sosiaaliministeri Lena Hallengren johtaa tasa-arvolain uudistuksen valmistelua.

Opettaja käytti tietoisesti lapsesta ei-toivottua persoonapronominia – tuomittiin vakavana häirintänä

Ruotsin tasa-arvovaltuutettu on tuominnut Keski-Ruotsissa sijaitsevan koulun maksamaan 150 000 kruunun sakot opettajansa käyttäytymisen vuoksi. Opettaja kieltäytyi käyttämästä oppilaansa toivomaa ”hen” -persoonapronominia vedoten kristilliseen vakaumukseensa. Lapsen vanhemmat olivat huomattaneet asiasta toistuvasti ja ilmoittaneet asiasta myös koulun rehtorille, mutta mikään ei muuttunut, vaan tilanne jatkui kahdeksan kuukautta. Tasa-arvovaltuutettu toteaa koulun olevan vastuussa henkilökuntansa käyttäytymisestä ja että oppilaiden on voitava tuntea itsensä turvalliseksi ja arvostetuksi koulussaan eikä joutua syrjinnän kohteeksi. (QX.se)

Tanska päivitti lakinsa vanhemmuudesta

Tanskan parlamentin enemmistö hyväksyi torstaina sen, että vanhemmuusolettama on jatkossa sukupuolineutraali. Sen mukaan toinen – ei biologinen – äiti rinnastetaan isään kun vanhemmuus määritellään. Laki tulee voimaan tämän vuoden aikana. Lain mukaan transsukupuolinen vanhempi rekisteröidään  sen juridisen sukupuolen perusteella, joka hänellä on lapsen syntyessä, esimerkiksi jos transmies synnyttää, hänet katsotaan lapsen isäksi.

Lentokenttä haluaa uuden tunnuksen – GAY ei kelpaa

Intiassa kansanedustajat vaativat koillis-intialaisen Gayas nimisen kaupungin lentokentän IATA-sijaintinnusta GAY muutettavaksi. Gayas on buddhalaisten pyhiinvaelluskohde, mikä on lisännyt painostusta Intiassa, tunnusta pidetään nolona. IATA on kuitenkin ilmoittanut, että tunnusta ei voida koskaan vaihtaa kun se on kerran annettu. (QX.se)

Dalai Lama 2009 vieraileimessa Gayassa ja Mahabodhin temppelissä. Kaupungin lentokentän tunnusta GAY pidetään nolona.

Doritos boikottivaatimuksen kohteena: ”Lasten mielenterveyden tähden”

Sipsijätin mainonta jätti happaman maun. Israelissa perheen kunniaksi vietettävä juhlapäivä Yom HaMishpacha sai Doritoksen innostumaan mainoksesta, jossa nähtäisiin erilaisia perheitä. Siinä nähdäänkin muiden muassa yksinhuoltajaisä, kaksi äitiä, kaksi isää – ja tämä on ongelma Jerusalemin pormestari Aryeh Kingille, joka katsoo mainoksen vaarantavan lasten mielenterveyden. ”Doritos pyrkii vaikuttamaan luonnollisiin perheisiin”, väittää King. Samaa laulua laulaa uskonnollisen Zionist B’Sheva Weekly -lehden toimittaja Emanuel Shilo: ”Juutalaisuus tunnustaa vain miehen ja naisen muodostaman perheen”. (QX.se)