Kahden saudi-arabialaisen nuoren naisen ruumiit löytyivät Australiassa kesäkuun alussa.  ja Amaal Abdullah Alsehli, 23, ja Asra Abdullah Alsehli, 24, olivat poliisin mukaan olleet kuolleina Sydneyn lähiö Canterburyn huoneistossaan yli kuukauden. 7. kesäkuuta löydetyissä ruumiissa ei ollut mitään vammoja eikä poliisi ole pystynyt määrittämään kuolinsyytä.

Sisarusten kerrotaan viettäneen eristäytynyttä elämää, ystäviä ja kontakteja Australiassa oli niukasti. Yksi nainen, joka haluaa pysyä tuntemattomana, on nyt kertonut Guardianille tavanneensa naiset vain naisille suunnatussa hlbtq-tapahtumassa Sydneyssä aiemmin tänä vuonna. Tuolloin sisarukset olivat kertoneet hänelle kotimaansa Saudi-Arabian ahdistavasta ilmapiiristä, jossa naiset elävät pelossa ja että he olivat kiitollisia päästyään Australiaan, missä voivat vapaasti ilmaista itseään. Mitään yksityiskohtia omista elämistään sisarukset eivät kuitenkaan olleet naiselle paljastaneet. Naisen mukaan poliisi on varma siitä, että toinen naisista oli lesbo. Poliisi ei tutkinnan jatkuessa kommentuinut naisen väitteittä Guardianille.

Poliisi on kuitenkin aiemmin vahvistanut, että sisarusten perheeseen Saudi-Arabiassa on oltu yhteydessä, eikä heitä epäillä sisarusten kuolemaan liittyen.

Sisarusten vuokra-asunto on laitettu uudelleen markkinoille. Ilmoituksen tekstissä kerrotaan kohteen olevan rikospaikka ja: ”Poliisin mukaan kyseessä ei ollut satunnainen rikos eikä se muodosta mahdollista riskiä yhteisölle”.

Sisarukset olivat hakeneet Australiasta turvapaikkaa, mutta peruste ei ole tiedossa.

Saudi-Arabiassa tuomarit soveltavat islamilaisia lakeja, joiden perusteella samaa sukupuolta olevia voidaan tuomita.