Viikko sitten Helsinki Pride yhteisö ry:n hallituksen ratkaisu kieltäytyä kumppanuuksista kokoomuksen ja keskustan kanssa tämän kesän Helsinki Pride -tapahtumassa nousi valtakunnan ykkösuutiseksi, jota käsiteltiin useimpien medioiden etusivuilla ja uutisissa. Nyt Turku Pride on valinnut saman linjan.

Turun Sanomat kertoi tänään, että Helsinki Pride yhteisö ry:n ratkaisun tultua julki kokoomuksen ja keskustan ulostulojen myötä Turku Priden hallitus piti ylimääräisen kokouksen ja päätti, ettei sekään tee sponsori yhteistyötä kokoomuksen ja keskustan kanssa.

Turku Priden puheenjohtaja Pinja Teponoja muistuttaa pridekulkueen protestiperinteestä ja toteaa taistelun epätasa-arvoisia rakenteita vastaan olevan edelleen käynnissä.

Tällä hetkellä lainsäädäntötarpeita ovat eheytyksen kieltäminen, mikä on myös EU:n linja, aiheesta on meneillään kansalaisaloite. Lisäksi kehittämistä on ei-binäärien oikeuksissa ja Seta jäsenjärjestöineen ajaa juridisen sukupuolimerkinnän vaihtamisen ulottamista myös alaikäisiin.

Turku Pride ilmoittaa vaativansa samaa kuin Helsinki Pride: ”Että puolueet ja niiden yhteisöissä toimivat jäsenet ja liittolaiset selkeyttävät Priden kannalta oleellisiin arvoihin liittyviä puheita ja päätöksiä sekä irtisanoutuvat kokonaan trans- ja homofobisista lausunnoista”.