Kristiina Puukko pyöritti monta vuotta suosittua naistenklubia L-Worldia – viikonloppuisin. Nyt pitkän tauon jälkeen Kristiina esittelee seuraavien kolmen viikon aikana peräti kolme uutta tapahtumaa, joista yksikään ei ole viikonloppuiltana.

Ensimmäisen alkaa Rainbow Living Room Kallion Oivassa huomenna tiistaina, siellä on mahdollisuus Speed Datingiin. Ensi viikolla on torstaina vuorossa bileet after work -meiningillä Punavuoren Ugglassa.

Kristiina Puukko palveluksessanne. Kuva: Heidi Humina

Tervetuloa takaisin tapahtumia järjestämään Kristiina Puukko. Miksi nyt naisten bileet torstaina heti alkuillasta?

– Kiitos! Miksi odottaa viikonloppua ja puolille öin ennen kuin voi tutustua uusiin ihmisiin ja nauttia ohjelmasta? Olen aiemmin järjestänyt paljon viikonloppuisin yöaikaan sijoittuvia tapahtumia. Monenlaisia vaihtoehtoja ihmisten kokoontumisille ja yhteisölliselle hauskanpidolle tarvitaan. Moninaisuus aikataulujen ja sisältöjen suhteen on rikkaus!

Kenelle speeddating on suunnattu?

Rainbow Speed Dating on suunnattu kaikille tavalla tai toisella kirjavaan sateenkaarijoukkoon itsensä lukevalle. Deittisarjoja on kolme: naiset-naiset, miehet-miehet ja ihmiset-ihmiset. Rainbow Living Roomiin voi tulla hengaamaan itsekseen tai kavereiden kanssa vaikka ei osallistuisi pikadeiteille.

Mitä on luvassa?

Pop up -naistenbileissä saa tanssia heti alkuillasta, luvassa non-stop After Work Disko. Ohjelmassa myös hervottoman hauska bingoelämys, Kingi Bingo. Lavalla nähdään myös Burlesque Morsiamet. Seuraavat Pop up -bileet mennään drag-teemalla.

Miksi juuri Oiva? Miksi juuri Uggla?

Upeat tilat ja sijainti sekä tietysti ihmiset, joiden kanssa yhteistyö sujuu loistavasti.

Naistenbileet on suunnattu kaikille tavalla tai toisella itsensä naiseksi tunteville. Kenenkään sukupuolta ei aleta ovella arvuuttelemaan. Myös ystäväsi ovat tervetulleita tapahtumaan, sukupuolista- ja puolettomuuksista riippumatta!

Ja vielä se kolmas tapahtuma sitten. Se on menovinkki lapsellisille, Ensitreffit leikkipuistossa 3.10., paikkana Linjan leikkipuisto Kalliossa.

 

Vielä tiivistettynä:

Tiistai 15.9.2015 alkaen Rainbow Living Room Oivassa

Torstai 24.9.2015 alkaen Pop up -naistenbileet Ugglassa

Lauantai 3.10.2015 päivällä Ensitreffit leikkipuistossa Kalliossa.

 

QX haastatteli Kristiinaa L-World -bileiden loppuessa, lue haastattelu täältä.