Lentoemo nimeltä Pam Ann on australialaisen komediennen Caroline Reidin 1990-luvun lopulla luoma stand up -hahmo. Pam Annin esitykset ovat hulvatonta ja räävitöntä irrottelua. Vitsien lähteenä ovat lentokonehenkilökunta, lentäminen, eri lentoyhtiöiden julkisuuskuva ja tietysti matkustajat. Komedienne on vuosien saatossa niittänyt suurta suosiota ympäri maailman. Pam Annin show kävi ensi kertaa Suomessa pari vuotta sitten.

Kuva: James and James

Tuore show, Plane Filthy, saapuu Helsinkiin 23. lokakuuta. Pam Ann vastasi lentojensa välissä QX:n kysymyksiin. Kuten Pam Ann Show, ovat myös tämä haastattelu kielletty alle 18-vuotialta.

Mikä oma huono lentokokemuksesi kääntyi viihdyttävimmäksi osaksi Pam Ann Showta?

P. Sketsi, jossa lentohenkilökunta juoksentelee keittiön ja kärryjen väliä ilman että touhulla olisi mitään pointtia, on ollut show’ni suosituimpia osia.

Lapsi itkee lennon aikana, mitä tekee Pam Ann?

P. Tukehduttaisin sen tyynyllä, jos voisin, mutta valitettavasti en voi, joten paras apu on sekoittaa unipillereitä maitoon.

Miten pitää kohdella ihmisiä, joilla ei ole lainkaan tapoja?

P: Visine-silmätipat ruoassa saavat heidät paskomaan housuihinsa.

Onko lentokapteenin ääni kuulutuksessa koskaan kuulostanut seksikkäältä?

P: Totta vitussa! Mikään ei ole parempaa kuin seksikäs saksalainen aksentti Berliinin-lennolla.

Kone on lähdössä ja turvavyöt kiinnitettyinä, mies, jolla on muhkea pullotus saa …?

P. Suihinoton.

Olet ollut Cherin lämppärinä. Do you believe in love?

P: En. Uskon kylläkin kunnon kymmentuumaiseen.

Paras romanssivinkki homomiehelle?

P. Kytke pois päältä se saatanan Grindr.

Mistä löytyyy homomiehelle nopeimmin kyyti: appiksesta, homoklubilta vai Pam Annin showsta?

P. Showni väliajalta. Tänä vuonna otin mukaan väliajan vain teitä homoja varten, jotta voitte tauolla lutkuttaa kullia ja tulla takaisin toiseen näytökseen.

Mitä on tarjoiluvaunussasi Helsinkiä varten?

P. Vodkaa ja kokaiinia

 

Pam Ann Plane Filthy European Tour 2014 Savoy-teatterissa 23. lokakuuta klo 20. Liput Lippupalvelusta alk. 36,50 € kpl.

Haastattelu: Sami Montell / QX. QX on Pam Annin kiertueen mediapartneri Suomessa.

Pam Annin videoterveiset suomalaisille.