Poikkeusolot ja koronaepidemia ovat sulkeneet ravintolat ja yökerhot. Jo ennen koronaa asiakkaiden vähentymisestä kärsineet homoyökerhot yrittävät tarjota kohderyhmilleen viihdettä myös poikkeusoloissa.

DTM aloitti livelähetyksenä DJ-illat muutama viikko sitten. Lähetys on lauantai-iltaisin. Nyt myös Hercules tuottaa ohjelmaa koteihin. Sunnuntaisin aloittaa Herculeksen talk show, joka ei ristiriitaisuuksia kaihda.

Hercules on lähettänyt myös muuta liveä. Musavisa nähtiin keskiviikkona, sitä veti Kristoffer Ignatius. Muutakin on tulossa, vappuna tulee spesiaali jossa nähdään UMK:sta pois pudonnut Drag Factor ja paljon muuta.

Herculeksen Lobby Bar talk show sukeltaa 1920-luvun pahamaisen newyorkilaisen hotellin aulabaaritunnelmaan: Ketkä siellä tapasivat ja millä asialla? Mikä oli niin arkaluontoista, että tapaaminen salattiin? Ketkä ovat tänä päivänä persoonia, jotka nostattavat niskakarvoja pystyyn.

Mikä on mystisen Lobby Barin historia?

– Sitä ei ole, kertoo ohjelma isä Eetu Erimies QX:lle ja jatkaa:

– Lobby Bar voi olla minka tahansa hotellin aulabaari, johon on sovittu salainen tapaaminen.

Konsepti perustuu siis ajatukselle ennakoimattomista tapaamisista.

New York on tarinassa mukana antamassa sille kuvitteellista syvyyttä. Siellä homostelu oli 20-luvulla erilaista kuin Suomessa.

Ketkä ovat talk shown kohauttavat persoonat?

Ketkä ovat tänä päivänä persoonia, jotka nostattavat niskakarvoja pystyyn ja kenties saavat meidät haukkomaan henkeä ulostuloillaan? Näin kysytään Herculeksen uuden talk shown esittelytekstissä.

Raflaavalta vieraslistan ensimmäiset nimet kyllä näyttävätkin. Ensimmäinen vieras on perussuomalaisten kansandedustaja, homo, Sebastian Tynkkynen.

Lobby Barista kerrottaan, että eduskunnan ainoa seksuaalivähemmistöön kuuluva uusi kansanedustaja haluttiin nostaa pöydälle. Perussuomalaiset eivät ole ulostuloissaan isommin ihmisoikeuksia kunniottaneet, ehkä kuulemmekin jotain siitä.

Viikon päästä on sitten vieraan Diana Ball. Millaisia salaisuuksia hänellä mahtaa olla ja kuulemmeko me niistä?

Sitten on vuorossa Eva Tawasoli, kouluttaja, Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, Pakolaisapu ry:n hallituksen jäsen.

Kuka on mystinen Eetu Erimies?

Lobby Barin talk show host on Eetu Erimies. Mutta kuka hän on?

– Eetu Erimies on polittiisesti sitoutumaton toimittaja, vaikka hän onkin tehnyt vaalikampanjoita Vihreiden, SDP:n ja Kokoomuksen ehdokkaille, Eetu kuvailee QX:lle.

Keskustelu avaa maailman

Eetu ei kaihda vaikeitakaan aiheita. Keskustelemalla pääsemme eteenpäin.

– Kipeitä ja ristiriitaisia aiheitakin käsittelevän toimittajan päämäärä on purkaa polarisaatiota keskustelemalla rohkeasti kaikesta ja kaikkien kanssa.

Miten Eetu pitää huolta itsestään poikkeusoloissa?

– Korona-ajan viihdykkeenä käyn sauvakävelemässä metsässä 10 kilometriä päivässä ja iltaisin lukee runoja sekä laulaa kitaraa soittaen vanhoille sukulaisilleen videopuheluiden välityksellä.

– Mottoni on: Keskustelu avaa maailman.

Nousevatko Herculeksen rasismisyytteet uudelleen esiin Tynkkysen myötä?

Sebastian Tynkkysen puolue perussuomalaiset esittää jatkuvasti jonkin asteisia rasistisia ulostuloja, välillä enemmän, välillä vähemmän. 2017 myös Hercules oli rasismisyytösten kohteena.

Pelottaakoo teitä, että asia nostetaan jälleen esiin?

– No ei pelota mitkään kohut. Yhtään meillä rasismia kokenutta henkilöä en tiedä, enkä ole kuullut.  Kukaan ei ilmoittautunut pyynnöistä huolimatta, toteaa Herluksen toinen omistaja Erkki Koski QX:lle.

Yhtään meillä rasismia kokenutta henkilöä en tiedä

Ravintolat on määrätty poikkeusoloissa pitämään ovensa suljettuina ainakin toukokuun loppuun asti. Miten te pärjäätte?

– Me nyt tässä muutama kuukausi pärjätään säästöillä, mutta katsotaan nyt. Laitetaan ovet säppiin, jos ei lähde enää pyörimään, kertoo Erkki.

Onko vuokranantaja tullut vastaan vuokrissa.

– On jonkin verran molemmissa. Hercun vuokranantaja on köyhä opiskelijasäätiö, eikä nekään voi maksuttomia kuukausia antaa.

Uskotteko, että kun poikkeusolot päättyvät yökerhoilla on enemmän kysyntää kuin vuosikymmeniin? Että ihmiset haluavat juhlia ja olla yhdessä?

– Se nyt vähän riippuu, miten olot poikkeusolot päättyy. Jos tässä vuosia kitkutellaan ja säännöstellään olemista edes takaisin, niin ei hyvältä näytä. Jos tämä päättyy nopeasti, niin ehkä porukka uskaltaa lähteä liikkeelle.

 

Hercules Lobby Bar Talk Show sunnuntaisin kello 20. 19.4. vieraana Sebastian Tynkkynen. Lähetys on katsottavissa Facebookissa.

Ja tätä nähdään Herkku Liven vapussa: