ILGA-Eurooppa, Setan kattojärjestö on julkaissut toista kertaa kattavan vuosiraportin lesbojen, homojen, biseksuaalien ja transihmisten asemasta eri maissa. Tutkimustulosten yhteydessä on julkaistu myös kartta, jossa kaikki Euroopan maat on pisteytetty sen mukaan, miten hyvin ne toteuttavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.

 

Helsinki Pride -kulkueen juhlijoita Mannerheimintiellä kesäkuussa 2011. Kuva: Sami Montell

 

 

Vertailun paras maa on jälleen Iso-Britannia. Suomen sijoitus laski edellisvuodesta kaksi pykälää sijalle 14. Suomen ohi ajoivat vuodessa Kroatia, jossa syrjinnän vastainen lainsäädäntö on kattavampi, ja Ranska, joka hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain. Suomen edellä ovat lisäksi Belgia, Espanja, Portugali, Hollanti, Unkari ja Saksa sekä muut Pohjoismaat.

Suomessa on toteutunut vain 47 % ILGA-Euroopan edellyttämistä toimista, kun taas Iso-Britannian luku on 77 %. Suomen tulosta heikentävät muun muassa syrjinnän vastaisen lainsäädännön puutteet ja translain ihmisoikeusongelmat sekä avioliitto- ja adoptiomahdollisuuden puuttuminen. Nais- ja miesparien avoliittoja ei tunnusteta kattavasti. Suomi ei myöskään ole laatinut toimenpideohjelmia hlbti-kysymyksissä.

Setan pääsihteeri Aija Salo ei yllättynyt tuloksesta, mutta pitää sitä nolona.

”Suomen pitäisi olla ihmisoikeuksien kärkimaa, mutta hlbti-asioissa Suomi junnaa paikallaan. Tarvitaan lakiuudistuksia, mutta yhdenvertaisuus on myös tuotava ihmisten arkeen.”

Raporttiin ja kyselyyn liittyvä aineisto ladattavissa EU:n perusoikeusviraston sivuilta. Siellä on myös kartta, josta näkee maiden sijoittumisen saatujen vastausten perusteella.

Tutkimus toteuttiin Eroopan komission pyynnöstä nettikyselynä EU:n jäsenvaltioissa ja Kroatiassa. Kysely oli saatavilla verkossa kaikilla EU:n virallisilla kielillä sekä kataalaaniksi, kroatiaksi, luxemburgiksi, venäjäksi ja turkiksi. Vastaajia oli yli 93 000. Suomessa kyselyyn vastasi 2 958 seksuaalivähemmistöihin ja 481 sukupuolivähemmistöihin kuuluvaa. Suhteutettuna 18 vuotta täyttäneeseen väestöön suomalaisten vastaajien osuus on tutkimusmaista toiseksi suurin.

Suomi sijoittuu väkivaltaisia kokemuksia koskevissa tuloksissa huonosti, muistuttaa Kati Mustola tänään Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla julkaistussa puheenvuorossaan. Mustola on tutkimuksen julkaisseen EU:n perusoikeusviraston tieteellisen neuvoston jäsen.

Tänään 17.5. vietetään kansainvälistä homofobian päivää.

Tutkimuksen raportista SETA:n sivulla.

Tutkimuksen tiedot EU:n perusoikeusviraston sivuilla.