ILGA-Euroopan  raportin mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet eivät ole vuoden aikana parantuneet Suomessa millään elämänalueella.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Eurooppa julkaisi eilen tiistaina vuosiraporttinsa Euroopan maiden hlbti-ihmisoikeustilanteesta. Raportissa vertaillaan ja pisteytetään 49 Euroopan valtiota sen mukaan, miten niiden lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa kohdellaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.

Suomen sijoitus listalla heikkeni jälleen selvästi. Suomi oli listan sijalla 17. Vuonna 2013 Suomi oli sijalla 14 ja vuonna 2012 sijalla 12. Suomen ohi vertailussa menivät mm. muut Pohjoismaat  ja Itävalta. Suomen edellä ovat myös Montenegro ja Malta.

Suomessa on toteutunut vain 45 % ILGA-Euroopan edellyttämistä toimista. Listan ensimmäisenä olevassa Iso-Britanniassa toteutuma on 82 %.

Ongelmana Suomessa ovat erityisesti sukupuolen juridiseen vahvistamiseen liittyvät ehdot, kuten lisääntymiskyvyttömyysvaatimus, naimattomuusvaatimus ja lääketieteellinen painotus. Myös syrjintäsuoja on Suomessa puutteellinen eivätkä perheoikeudet toteudu yhdenvertaisesti.

”Suomen hallituksen on ryhdistäydyttävä. Uudistuksia on Suomessa lykätty, vaikka vertailu osoittaa, että muualla Euroopassa on ryhdytty ripeästi toimeen vähemmistöjen oikeuksien

parantamiseksi”, sanoo Setan pääsihteeri Aija Salo Setan tiedotteessa.

Vaikka osassa Eurooppaa muutos on ollut huonompaan, löytyy listalta paljon maita, joissa kehitys on ollut positiivista ja varsin nopeaa. Esimerkiksi Maltan sijoitus nousi vuodessa 35 prosentista 57 prosenttiin. Nopean nousun syinä ovat muun muassa muutokset

perustuslaissa sekä perhelainsäädännössä.

Listan viimeisinä ovat Venäjä ja Azerbaidžan.

Euroopan kokonaistilanne on parempi kuin edellisvuonna, mutta keskiarvo on edelleen hyvin alhaisella tasolla. Kaikkien vertailussa olevien maiden keskiarvo on 36 prosenttia ja EU-maiden 46 prosenttia.

”Kaikissa Euroopan maissa tarvitaan järjestelmällisiä toimia hlbti-ihmisten ihmisoikeuksien edistämiseksi. Myös Suomessa tarvitaan erillinen toimenpideohjelma”, Salo sanoo.

Kuva: ILGA Europe