Helmikuun alussa vasta 20-vuotias opiskelija Guillaume T. riisti oman henkensä. Vain muutama viikko aikaisemmin, 21. tammikuuta, hän oli kertonut tunnisteella #MeTooGay, että Ranskan kommunistipuolueen pariisilainen paikallispoliitkko oli kaksi vuotta aiemmin käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen yhdessä kumppaninsa kanssa.

Hashtagilla  Guillaume T. halusi käynnistää keskustelun seksuaalisesta ahdistelusta ja hvyäksikäytöstä lhbtq-yhteisössä. Pian sen jälkeen tuhannet ranskalaiset ja lhbtq-ihmiset ympäri maailman jakoivat tunnisteella kertomuksiaan seksuaalisesta ahdistelusta.

Ranskankielisen gay-lehti Tetu.com mukaan kyseinen poliitikko kiisti syytteet ja uhkasi haastaa Guillame T:n oikeuteen kunnianloukkauksesta. Keskustelu asian ympärillä eteni kuten #metoo -tapauksissa, onko oikein nimetä julkisuuden henkilöitä syyttämällä seksuaalisesta ahdistelusta. Ranskan tasa-arvoasioista vastaava ministeri Élisabeth Moreno on kuitenkin todennut #MeTooGay-debatista, että ”sananvapautta tulee kunnioittaa”.

Huolimatta siitä, että kyseinen poliitikko kiisti väitteet ja totesi kyseessä olleen suostumuksellinen tapahtuma aikuisten kesken ja että mitään pakottamista ei tapahtunut, hänen puolueensa vaati häntä jättämään kaikki poliittiset tehtävänsä.

Hän oli sankari, joka rohkaisi muita kertomalla omasta raiskauskokemuksestaan

Guillaume T:n itsemurha aiheutti järkytystä Ranskan lhbtq-yhteisössä. Moni tunsi hyvin nuoren poliittisen aktivistin, joka oli ollut järjestämässä homovastaisen oikeiston vastaisia mielenosoituksia. Hänestä oli myös nopeasti tullut sankari antamallaan rohkealla esimerkillä, kertomalla omista kokemuksistaan ahdistelusta ja raiskauksesta lhbtq-yhteisössä.

Launtain mielenosoituksessa satoja nuoria kokoontui Pariisissa sananvapauden takia ja että Guillaume T:n aloittama #MeTooGay -liike ei hiljenisi. Ennen mielenosoituista sen järjestäjt kirjoittivat, että yhteiskunnan tabujen takia lhbtqi-nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa ja vaativat kouluja ottamaan vastuun lhbtqi-fibian lopettamiseksi. He nostivat myös esiin queerien rasismin ja ”rasistiset fetissit ja seksuaalisen väkivallan” ja patriarkaaliset rakenteet.

#MeTooGay on saanut nyt kasvavaa huomiota Ranskassa, joka heräsi MeToo-keskusteluun muutama vuosi englanninkielistä maailmaa myöhemmin.