Kolumni. Huhtikuussa nousi valtakunnanmeteli, kun Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa otettiin kantaa akateemisissä piireissä rehottavasta uudesta aatteen palosta. Metelöitsijät saivatkin Hesarin ruotuun ja sekä päätoimittaja Kaius Niemi että  tekstin kirjoittanut Saska Saarikoski suorittivat julkisen katumisen.

Tässä välissä oli hiljaista. Mitä nyt QX:n tekstit seksuaalivähemmistöjen oman ryhmittymän perustamisesta ja sen problematiikan pallottelusta saivat jotkut pillastumaan: aiheen käsittely tuomittiin käymällä käsiksi lillukanvarsiin, itse keskusteluun ei lähdetty, moitittavaa tuli siitä, että tekstit aiheuttivat ”päänsärkyä”, käyttivät väärää terminologiaa kuten marxilaisuus ja identiteettipolitiikka, woke – sellaiset joutaa roskakoriin heti. Natsijulkaisu. Ja se kirjoittaja etenkin.

Lue lisää: Sinä et voi määrätä ketä minun tulee rakastaa

Median tehtävä ei kuitenkaan ole kirjoittaa vain ”kivoja” juttuja. Etenkin QX:n tehtävä on itsenäisenä gay-mediana kertoa, mitä yhteisössä tapahtuu ja mikä meitä puhuttaa.

Ja sitten on tiede. Tieteessä erityisesti on ihan sen ytimessä asioiden tarkastelu mahdollisimman laajasti. Jo jonkin aikaa on ollut selvää, että tämä on vakavalla tavalla vaarantunut, sallitaan vain yksi totuus. Aiheesta kirjoitti Kanavalle sosiologian professori Jukka Savolainen ja jutun julkaisi myös Suomen kuvalehti. Hänen antamansa esimerkit akateemisen maailman ”turvat tukkoon” -meiningistä on karmaisevaa luettavaa. Poliittinen ideologia vaikuttaa yhteiskuntatieteissä liikaa. Ja kyllä, se on juuri sitä vasemmistolaista, vaikka se jostain syystä halutaan kieltää.

”Tieteellisen ideologian keskiössä on totuuden tavoittelu, tieteen pelisäännöt ovat usein ristiriidassa muiden sosiaalisten normien kanssa.

Toisin kuin perheissä, tiedemaailmassa ei saa suosia omia lapsia tai muita läheisiä. Toisin kuin politiikassa, tieteessä on oltava puolueeton. Ja toisin kuin yritysmaailmassa, tieteellistä tietoa ei saa pimittää, vaan tulokset tulee julkaista avoimesti”, kirjoittaa Savolainen.

Savolainen kehottaakin kiinnittämään huomion siihen, missä määrin yhteiskuntatieteilijät rikkovat tieteen pelisääntöjä edistääkseen omia poliittisia arvojaan. ”Kohdellaanko tutkimuksia eriarvoisesti tulosten sisällöstä riippuen? Onko esimerkiksi sosiologiassa helpompi julkaista tutkimuksia, jotka tukevat ”intersektionaalisen feminismin” oletuksia kuin tuloksia, jotka korostavat biologisia eroja miesten ja naisten käyttäytymisessä?

Savolainen työskentelee Yhdysvalloissa, missä polarisoituminen, identiteettipolitiikka (kyllä, juuri se) ja woke- ja  cancel-ilmiöt ovat jo paljon voimakkaampia kuin meillä ja vaikuttaneet jo yli 20 vuotta.

”Jos tutkimus kyseenalaistaa maailmankuvaa, jossa korostuu rasistinen tai sukupuoleen perustuva syrjintä, tutkijayhteisö suuttuu ja ryhtyy sensuroimaan tutkimusta eikä osallistu keskusteluun tieteen pelisääntöjen mukaisesti, niin kuin pitäisi.”

Kun poliittinen ideologia hämärtää ajattelun syntyy esimerkiksi sellaisia aivopieruja, joissa väitetään, että gaymies on etuoikeutetummassa asemassa kuin lesbo tai bi-mies. Ja tällaista vahingollista väitetettä levitetään sitten viranomaisten koulutuksessa meillä Suomessakin.

Lue lisää: Leena Krohn Ylelle: ”Sukupuoli ei voi olla vain mielessä”

Julkkikset tukevat cancel-kulttuuria meilläkin

Tokion Olympialaisten aikaan nousi jälleen valtakunnanmeteli. Nyt tapeltiin transurheilijoiden osallistumisesta olympilaisiin. Keskustelu alkoi jo ennen kuin Aleksi Valavuori esitti siitä ikävästi alatyylisenkin mielipiteensä. Kuten poliittisissa ideologioissa aina, nytkin huomio pyrittiin pitämään Valavuoren sanavalinnoissa – itse asia jäi huudon alle. Mekkalaan lähti mukaan joukko somessa vaikuttavia muitakin julkisuuden henkilöitä, jotka lähtivät vaatimaan Valavuorta tilille tai jopa hänen canceloimistaan, mukana olivat mm. Mikko Silvennoinen, Laura Haimila, Cristal Snow, Mona Bling. Amnesty julkaisi Pride-viikolla kesäkuun lopussa Antti Holman esseen, joka käsitteli muuta aihetta, historian hämärään jo jäänyttä kehotuskieltoa, mutta tekstissään Holma tulee kannattaneeksi cancel-kulttuuria: ”Kohut, meteli ja pahamaineinen cancel-kulttuuri ovat ennen muuta informaatiovallan uusjakoa tai pyrkimystä siihen. Ilman voimasanoja eivät vähemmistöt koskaan ole oikeuksiaan saaneet”.

Sorretuista on tullut sortajia.

Cancelointi ei ole mitään ylevää, se ei ole ihmisoikeuksien puolesta taistelua, moisen väittäminen on nurinkurista logiikkaa. Canceloinnissa on kyse puhdistuksesta, mädän poistamisesta, noitavainosta, sitä se on. Demokratiassa keskustellaan ja saa olla eri mieltä, yhteisistä asiosita etsitään tyydyttävä kompromissi. Yhteiskunta, josta siivotaan toisinajattelijat ei ole demokratia ja sellaista tulisi jokaisen kammota – ellei kuvittele itse istuvansa totuuskommissiossa.  Mutta. Ken miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

Jokaisen joka oikeasti välittää demokratiasta ja avoimesta yhteiskunnasta tulisi kavahtaa cancelointia vaativien edessä ja seistä ryhdikkäänä ja sanoa ”ei, tämä ei käy, nyt keskustellaan”. Median tulisi olla moniäänistä ja tieteen, etenkin tieteen tulisi olla ideologiasta vapaata, muuten se ei ole tiedettä lainkaan, vaan propagandaa, kuten yhden näkökulman lehtijututkin. Keskustelulla tarkoitan keskustelua toisen ihmisarvoa ja mielipiteitä kunniottaen.

Esimerkissämme transurheilijoiden osallistumisesta arvokisoihin jäi kovimmin huutajilta sivuun pari oleellista faktaa: tiede on mennyt eteenpäin ja transnaisten kohdalla pitää tarkastella muutakin kuin testosteronitasoja sekä se, että olympiakomitea oli jo päättänyt antaa asiasta uuden ratkaisun syksyn aikana. Näin käy kun keskustelua vetävät suurimmat huutajat. Tavoitteena ei ole keskustelu – koska heillä on se oikea mielipide – tavoitteena on toisen osapuolen mitätöinti ja vaientaminen ja keskustelun sabotointi. Siksi näitä keskusteluja on täysin hedelmätöntä käydä sosiaalisessa mediassa.

Lue lisää: Voiko kilpaurheilu olla sekä reilua että inklusiivista

Tavoitteena on toisen osapuolen mitätöinti ja vaientaminen ja keskustelun sabotointi.