Lhbtqi+ representaatio televisiossa ja elokuvissa on historiallisesti ollut hyvin heikko ja satunnainen. 1900-luvun alun vapaamielisempien aikojen päättyessä 1930-luvulla välissä oli monta pimeää vuotta, muutos monipuolisempaan kuvastoon alkoi hiljaksiin yleistyä jälleen 60-luvulla. Lhbtqi-kuvasto oli kuitenkin pitkää lähinnä taide-elokuvien tai sellaisiksi kutsuttujen kuriositeetti, televisio sai odottaa: 1970-luvulla amerikkalaisessa tv-viihteessä nähtiin ensimmäinen gayhahmo suosikkisarjassa Kupla. Täällä raukoilla rajoilla läpimurto tapahtui kaksi vuosikymmentä myöhemmin.

Ensimmäinen tv-homo Suomessa oli MTV3-kanavan (ensin Kolmoskananava) poliittisessa satiirisarjassa Hyvät herrat esiintynyt Mikko Roihan esittämä homotarjoilija Håkan. Sarjaa esitettiin vuosina 1990-1996 ja tuolloin parikymppinen Roiha nähtiin siinä 1992-1993.

Roiha on itse homoseksuaali ja hän oli jo ennen Hyviä herroja osallistunut Ylen Kun mies haluaa miehen ohjelmaan 1990, missä pohdittiin mistä homon tunnistaa. 1990-luvun alussa gaymies oli vielä outulintu. Ylen juontaja kysyykin tuolloin lukiota käyvältä Roihalta: ”Oletko sä ainoa hintti teidän koulussa?”.

Håkan draamailee
Håkan tanssahtelee

”Oletko sä ainoa hintti teidän koulussa?”

Roihan esittämä hahmo oli varsinainen gaykliseiden kimara. Yhtä lailla klisestä oli muiden hahmojen suhtautuminen häneen. Hahmon oikea nimi oli Timo, mutta tottakai homoa tarjoilijaa huudeltiin palvelemaan kutsumalla häntä Håkaniksi.

Roihaa kutsutiinkin tuolloin ”viihdehomoksi”. Näin hän kertoi muutama vuosi sitten Ylelle:

– Käsikirjoituksista paistoi heteromiehen katse. Täytyy muistaa, että tuolloin elettiin 1990-luvun alkua. Se oli voin, kerman ja heteromiesten aikaa. Olihan sarjan tekijöillä paljon hyvää tahtoa ja yritystä ottaa vähemmistöt mukaan sivurooleihin. Aika usein se jäi yritykseksi.

Roiha teki merkittävää pioneerityötä tuodessaan homot ”koko kansan eteen”. Totta, että hahmo on nykyajasta katsottuna kammottavan kliseinen, mutta sarjan tyylilaji on satiiri, joka ei ole kiltti kenellekään.