Singaporen televisiossa nähtiin miesten välinen suudelma ensimmäistä kertaa. Ja se oli vahinko – tietenkin, sillä miesten välisiä suudelmia tai mitään muutakaan homosteluun viittaavaa ei Singaporen medioissa saa näkyä. Suudelma näkyi nyt kuitenkin uutisreportterin takana olevssa väkijoukossa ja se huomattiin. Video suudelmasta on viraalihitti.

Singapore on pinta-alaltaan kolme kertaa Helsingin kokoinen ja väkiluvultaan Suomen kokoinen vauras valtio kaukana Aasiassa. Niin kaukana, että emme kuule siitä paljoakaan. Nyt tämä ilouutinen suudelmasta toi Singaporen tietoisuuteemme ja saattoi ainakin aluksi tuntua hyvältä. Pian ehkä se hymy kuitenkin hyytyi. Millainen on valtio, jossa satunnainen lyhyt homosuudelma televisiossa on valtava asia? Vastaukset ovat jäätäviä.

Singaporen rikoslain luvussa 377A todetaan, että miesten välisestä törkeästä siveettömyydestä voidaan tuomita kaksi vuotta vankeutta. Lainkohtaa on harvoin sovellettu ja jotkin lhbtq-tapahtumat on sallittu. Kaksi vuotta sitten käydyssä oikeudenkäynnissä tämä lain kirjain pantiin testiin syrjivänä ja siten perustuslain vastaisena. Korkein oikeus oli eri mieltä, se piti kyseistä sodomiapykälää yhä tarpeellisena, ”säännös on yhä tärkeä ja se heijastaa kansan tunteita ja uskomuksia, perusteli tuomari.

Singaporen valtion ohjeet medioille kieltävät homoseksuaalisuutta edistävien elokuvien näyttämisen samoin radioasemia kehotetaan äärimmäiseen varovaisuuteen jos niiden ohjelmissa viitataan homoseksuaalisuuteen, joka rinnastetaan pedofiliaan ja insestiin. Tiukka ohjeistus on johtanut muiden muassa Barack Obaman sensurointiin, kun hän 2016 Ellen DeGeneres Showssa kehui tätä roolimallina.

Singapore ei ole päässyt mukaan siihen lhbtq-oikeuksien huimaan kehitykseen, josta olemme täällä toisella puolella mannerta, voineet iloita.

Ei meilläkään silti valmista ole, translaista väännetään parhaillaan Suomessakin ja viime viikolla julkaistu ILGA-Europen raportti kertoo, että takapakkia on tultu. Viharetoriikkaa lhbtq-ihmisiä kohtaan viljelevien poliitikkojen määrä on kasvanut merkittävästi. Retoriikka on johtanut viharikosten kasvuun lhbtq-ihmisiä kohtaan Euroopassa. Lisäksi koronapandemian myötä kotiväkivallan määrä on noussut. Raportti kertoo kuitenkin hyvääkin, viharetoriikkaan on EU:ssa puututtu ja unionin kauhukakaroita Unkaria ja Puolaa painostetaan ruotuun ja siinä on myös onnistuttu.

Singaporessakin nuoremmat ikäluokat ovat löytäneet voimaa netin vapaamielisemmästä kuvastosta.

Ehkä lhbtq-oikeuksia voisi kuvata kiemurtelevana jokena. Voit asettaa esteitä ja yrittää padota virtaa, mutta paine kasvaa ja vie jo pian kivet mennessään. Valitettavasti elämme kuitenkin mantereella, jonka pinta-alasta valtaosa on lhbtq-vihamielisten valtioiden hallitsemaa, Suomen ja Singaporen välissä on niistä suurimmat myös koko maapallon mittakaavassa.

Jokainen julkinen homosuudelma on askel eteenpäin, niin meillä kuin siellä kaukanakin.