Luxemburgilainen 25-vuotias muusikko ja tuottaja Andrew Doriane kertoo QX.fi-blogille, että hänellä on kunnianhimoimen tavoite herättää uudelleen henkiin musiikkisuuntaus nimeltään gay disco.

Andrew Dorianen samanniminen projekti on julkaissut digitaalisesti jo kesäkuussa ensimmäisen singlen. She’s Like Gayn video viittaa heti alussa Victoria Beckhamiin ja kappaleen sanoituksissa kerrotaan naisesta, joka on tavallaan homo, koska hän vaikuttaa tuntevan miehet yhtä hyvin kuin homot tuntevat.

Kysyin Andrewlta tarkemmin hänen suhteestaan gaydiskoon sekä piakkoin julkaistavasta albumista.

”Gaydiskoa ei tietenkään voi erottaa diskomusiikista, koko diskomusiikilla on juurensa juuri homoklubeilla. Noista ajoista saundi on muuttunut suuresti, mutta päärakenne on pysynyt samana- hyvä ja tarttuva melodia. Jos ne puuttuvat biisistä se ei menesty.”

Diskomusiikin tekijöistä Andrew kertoo saaneensa eniten vaikutteita Bobby Orlandon kappaleista Now And Forever, Another Knife In My Back, I’m In Love With Married Man ja monesta muusta, jotka nyt ovatkin gayklassikon asemassa. ”Pidän myös kappaleista jotka Orlando teki kaikkien aikojen suurimmalle drag queenille Divinelle, Native Love ja Shoot Your Shot. Andrew jatkaa ja kertoo, että on pakko mainita tässä yhteydessä Divinen ainoa täydellinen albumi Maid In England, jonka kaikki kappaleet ovat hittejä. Myös tavallisesta popkappaleesta voi tulla gaydiskohitti, niitä riittää Madonnalla ja Kyliella.”

Andrew Dorianen tulevan albumin nimenä on Mission – Revolution ja hän on aikaisemmin kertonut, että tämä viittaa yhteiskuntakritiikkiin. Mitä tämä tarkoittaa? Albumi voidaan jakaa kahteen osaan, vastaa Andrew. ”Albumin ensimmäiset kappaleet on omistettu rakkauden ja seksin vallankumoukselle, kuten esimerkiks She’s Like Gay. Toinen puoli albumista kuvaa vallankumousta politiikassa.”

Olen käynyt Pietarissa Venäjällä useita kertoja, enkä ole kohdannut siellä mitän homopropagandaa, Andrew kertoo, kun kysyn häneltä Pietarin kaupungin aikomuksista kriminalisoida mm. homojen väliset julkiset hellyydenosoitukset. ”Mielestäni kyseessä on presidentivaaleihin liittyvä populustinen temppu. Ihmiset ovat vapaita valitsemaan mitä he haluavat katsoa tai kuulla.” Jos en pidä jostain en vain kiinnitä siihen enempää huomiota Andrew toteaa.

”Tänä päivänä vallankumoukset ovat väistämättömiä jokaisella elmänalueella. Meneillään syvin taloudellinen kriisi ja sitä seurannut poliittinen kriisi, kyseessä on vain merkki tulevasta vallankumouksesta.” Vallankumoukset taloudessa ja politiikassa tarkoittavat vallankumousta myös yksityisessä elämässä, ihmisten mielissä Andrew kokee ja jatkaa, ” toivonkin, että Andrew Doriane on tulevien vallankumouksellisten tapahtumien airut”.

”Musiikki on elämäni”, toteaa Andrew haastattelun lopuksi.

 

Disco on kohtalokkaiden kuningattarien valtakuntaa

 

 

Espanjalainen legenda, suuru elokuvanäyttelijätär ja Ernest Hemingwayn rakastajatar, seurapiirikuningatar ja kirjailija Sara Montieli levytti vuonna 1975 vahvasti eroottisen kappaleen Touch Me– biisi painii samassa sensuellissa sarjassa discokuningatar Donna Summerin ensimmäisen ison hitin Love To Love Your Babyn kanssa.

Tämän vuoden helmikuussa Sara Montielin kappaleesta julkaistiin uusi video. Mitä ihmettä? Diskotietäjä Jussi Kantonen selvittää asiaa QX:lle.

”Diiva on eelleen vahvasti valokiilassa, alituinen vieras showoohjelmissa ja tositeeveessä, yksi suurimpia espanjalaisia kulttihahmoja”. Gael Carcia Bernail esitti Saraa dragissa Pedro Almodovarin Huono Kasvatus elokuvassa, Jussi muistuttaa. Sara asuu edelleen samassa kylässä jossa syntyi ja harrastaa tupakointia, Jussi jatkaa. Niin, Sara syntyi vuonna 1928, hän oli so liki 50-vuotias nauhoittaessaan biisin alkuperäisen version. Respect.

Saran biisistä tehty uusi video on itse asiassa samalla editti hänen poikansa Zeuksen uudesta videosta. Sara näin edistää lapsensa uraa.

Ennen Gagaa tai edes Madonnaa oli eräs nainen …

 

 

Näin kirjoitetaan uudessa V Magazinessa, joka kertoo kansainvälisestä ikonista Amanda Learista. Amanda viritti huhut ja skandaalit oman diskobiittinsä tahtiin jo 1970-luvulla.

Vuosikymmeniä ennen kuin popin hallitsevat femme fatalet twiittasivat tähteyteensä diskon kuningatar Amanda Lear oli selvittänyt kuulusuiden koukerot. Hänen menneisyytensä oli mysteeri ja suuren mielenkiinnon kohde. Amanda, YSL:n malli, Salvador Dalín muusa ja tietenkin mm. Bryan Ferryn ja Dawid Bovien ystävätär kertoo avoimessa haastattelussaan Givenchyn Riccardo Tiscille. Tisci muuten suunniteli vaatteet Madonnan edelliselle Sticky And Sweet -kiertueelle.

Haastattelussa Amanda kertoo, että liikkuminen Salvadon Dalín kanssa oli kuin olisi liikkunut Elviksen kanssa, koska Dalí käyttäytyi kuin rokkistara ja oli kaikenlaisten hännystelijöiden piirittämä. ”Heti kun näkyvillä oli kamera Dalí muutti tapaa, jolla puhui ja liikkui.” Dalílta opin, kuinka mediaa manipuloidaan, kun haluat ihmisten puhuvan sinusta, Amanda jatkaa.

Amanda Learin, 60, levyjä on myyty 15 miljoonaa ja singlejä 25 miljonaa, mm. sellaisia koko discoajan määrittäviä kuin Follow Me ja Queen Of Cihna Town. Tiscin kysyessä, mitä musiikkia Amanda itse kuuntelee, Amanda vastaa olevansa hulluna klassiseen musiikkiin. ”iPodissani on Mozartia, mutta myös Barbra Streisandin koko tuotanto -mielestäni hänellä on todella vaikuttava ääni, se tulee syvältä sisältäpäin.”

Amandan uusi levy I Don’t Like Disco on juuri julkaistu.

 

Ja siitä Madonnasta, uusi albumi MDNA julkaistaan maaliskuun lopulla. Gay-lehti Attitude on saanut levyn arvosteltavakseen ensimmäisenä maailmassa.

Attituden mukaan levyllä ei ole mitenkään erityisesti uutta tai kokeellista kuten kriitikot saattaisivat haluta, mutta se on hauska, hullu, tanssittava ja täynnä draamaa- juuri sitä mitä Madonna-fanit ovat odottaneet. Lehden arvion mukaan MDNA on shakkimatti Lady Gagaa vastaan, jolla ei nerokkuudestaan huolimatta ole yhtä helposti diskoon tanssitavaksi sopivia kappeleita. Lopuksi lehti toteaa, että levyn perusteella Madonna on edelleen ”the Queen”.

https://www.youtube.com/watch?v=ROkhklj0ZGs