Nobelin rauhan palkinnon voittaja puolustaa homoseksuaalisuuden kriminalisoivaa lakia Liberiassa, Afrikassa.

Liberian presidentti ja nobel palkittu Ellen Johnson Sirleaf on puolustanut lakia, joka tulkitsee homoseksuaaliset teot rikoksina.

Kyseessä oli yhteishaastattelu Iso-Britannian entisen pääministerin Tony Blairin kanssa, jossa käsitelteltiin mm. homojen ihmisoikeuksia ja Liberian jo nyt voimassaolevaa lainsäädäntöä. Sirleaf totesi tässä brittilehti The Guardianin haastattelussa, että ”meillä on yhteiskunnassamme tiettyjä perinteisiä arvoja, jotka haluaisimme säilyttää”.

Liberian lainsäädäntö luokittelee ”vapaaehtoisen sodomian” lieväksi rikokseksi, josta voidaan tuomita yksi vuosi vankeutta. Uusia lakialoitteita on tehty, jotka toisivat homoseksuaalisuudesta paljon ankarampia tuomioita.

Jopa viiden vuoden vankilatuomion voisi saada henkilö, joka ”viettelee, rohkaisee tai aiheuttaa samaa sukupuolta olevan henkilön ryhtymään seksuaaliseen toimintaan kanssaan” tai ”tarkoituksellisesti ryhtyy toimiin, jota kiihottavat tai ovat omiaan aiheuttamaan kiihottumista yhdyntään samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa”.

Homoavioliitosta voisi saada jopa 10 vuotta vankeutta toisen ehdotuksen mukaan. Ehdotuksen on laatinut entisen presidentin Chales Taylorin ex-vaimo. Jewl Howard Taylor kertoi The Guardianille, että (homoseksuaalisuus) on rikos. ”Se on epäafrikkalaista.”  Hän jatkoi, ”se on ongelma yhteiskunnassamme”. ”Mielestämme seksuaalisesti poikkeava käyttäytyminen on rikollista käyttäytymistä.”

”Yritämme vain  vahvistaa paikallisia lakejamme. ”Tämä ei ole yritys nujertaa homoseksuaaleja”.

Homo-oikeuskeskustelu räjähti Liberiassa Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin julistettua joulukuussa, että Amerikan ulkomaanavun budjetti edistää homojen oikeuksien suojelemista.

Yleensä karismaattinen ja kaunopuheinen nobel palkinnon saanut Liberian presidentti Ellen Johnson Sirleaf oli asiasta kysyttäessä tyly. ”En tule allekirjoittamaan yhtään lakia siltä aihealueelta. En ensimmäistäkään,” hän vastasi kärsimättömästi. Blair näytti tilanteessa selvästi kiusaantuneelta.

Blair kieltäytyi kommentoimasta Sirleafin puheita. Blair oli Liberiassa hyväntekeväisyysproktin vuoksi, jonka avulla pyritään vahvistamaan Afrikan hallituksia. Kysyttäessä liittyvätkö hyvä hallinto ja ihmisoikeudet yhteen, entinen Is-Britannian pääministeri totesi, ”en vastaa tuohon”.  Blair jatkoi, että nyt hänellä on Afrikassa prioriteetteinaan infrastruktuurin kehittäminen.

Kymmenvuotisen pääministeriuransa aikana Blair kunnostautui homo-oikeuksien parantamisessa.

Viimeisen kuuden kuukauden aikana olemme todistaneet Liberiassa huolestuttavaa kasvvua homovihapuheen määrässä, suvaitsemattomuuden nousua ja hyökkäyksiä homoliittojen puolustajia vastaan, kertoo Corinne Dutka, Human Rights Watch -järjestön tutkija.

Lähde