Kansainvälinen protesti To Russia With Love on tarkoitus saada tapahtumaan myös Helsingissä Venäjän suurlähtetystö edessä.

Kyseessä on Global Kiss-In -tapahtuma, joka pyritään järjestämään ympäri maailman syyskuun kahdeksas päivä klo 15.

Tätä kirjoittaessa tapahtuman tuoreella Facebook-sivulla on puolen toista sataa vahvistanutta osallistujaa. Vertailun vuoksi Tukholmassa osallistujia on vasta viitisenkymmentä.

Globaalin tapahtuman esittelyssä korostetaan, että kyseessä ei ole Venäjän kansalaisia vastaan suunnattu tapahtuma, vaan tapahtuma on suunnattu Venäjän homovastaisia lakeja vastaan. ”Tapahtumassa on kyse ihmisistä ja ihmisoikeuksista ja kunnioituksesta”.

Tapahtuman tarkoituksena on kerätä mahdollisimman suuri joukko ihmisiä Venäjän lähetystön tai konsuluuatin eteen 8.9.2013 ja suutelemaan klo 15.

Kuva: International Protest ”To Russia With Love”.

Venäjän Suomen suurlähetystö sijaitsee Helsingissä Tehtaankadulla. Sen lisäksi Venäjällä on Suomessa konsulaatit, Maarianhaminassa, Turussa ja Lappeenrannassa.

Maarianhaminan ja Turun konsulaattien edessä on jo nähty sateenkarrihenkiset mielenilmaukset. Maarianhaminan konsulaatin aitaan ilmestyi sateenkaaren värinen ilmapallonippu 14. – 15.8. välisenä yönä. Vastaava tempaus toistui Turussa 19.8.

QX Gay Map: Global Kiss-In Helsinki

Tapahtuman Facebook-sivu