Helsinki Pride 2012. Kuvat: Tero Hieno

QX.fi uutisblogi on ylittänyt miljoonan kävijän rajan. QX.fi on ruotsalaisen QX Förlag Ab:n suomenkielinen vastine yrityksen 1997 aloittamalle ruotsinkieliselle QX.se –sivustolle. QX.fi –aloitti blogimuodossa Helmikuussa 2012  ja sitä on alusta alkaen ollut tarkoitus kasvattaa askel askeleelta kohti täysveristä sateenkaariväestön uutissivustoa suomalaisille lukijoille. ”Miljoonan kävijän rajapyykin ylittäminen on merkittävä seikka ja se kannustavaa meitä työssämme kehittää suomenkielistä sivustoa edelleen”, tuumaa toinen QX.fi-blogin kirjoittajista, QX Förlag Ab:n Suomen myyntipäällikkö Sami Montell.

Ruotsalainen QX Förlag Ab on pohjoismaiden suurin LGBT-suuntaututunut mediatalo ja sen liikevaihto vuonna 2012 oli hiukan vajaa kaksi miljoonaa euroa (16 488 000 Ruotsin kruunua). QX-sivustojen lisäksi yritys ylläpitää mm. tapahtumakalenterityyppistä QX Gay Mappia, sosiaalisen median sivustoa Qruiser.comia  ja lisäksi kerran kuussa ilmestyvää painettua QX-lehteä.

Myös Qruiser.comin jäsenmäärä Suomessa on ollut jatkuvassa kasvussa ja ylittää pian 20 000 rekisteröityä jäsentä huolimatta siitä, että markkinoille on ilmestynyt useita muitakin kansainvälisiä etenkin kännyköissä toimivia homomiehille suunnattuja deittisovelluksia. ”Qruiser.com on ylivoimaisesti käytetyin sosiaalisen median sivusto ja samalla deittisovellus Suomessa, kilpailijat ovat kaukana takana”, kertoo Montell. ”Kun ihmiset kerääntyvät toreille, ovat ne sitten fyysisesti kaupungin keskustassa tai virtuaalisesti internetissä, ratkaisevaa on läsnä olevien muiden ihmisten määrä. Ihmiset vetävät puoleensa ihmisiä”, jatkaa Montell.

QX.fi –uutisblogi on jo jonkin aikaa ollut Suomen virailluin LGBT-aiheinen sivusto. Sivulla on viikoittain jopa yli 60 000 kävijää.

Haasteina QX.fi -sivuston tulevaisuudessa Montell näkee etenkin mainosmyynnin kasvattamisen. ”Mainonta on vahvasti siirtymässä nettiin, mutta LGBT-väestölle suunnatut mediat ovat Suomessa jääneet paitsioon” toteaa Montell. ”Suomessa on vielä paljon tehtävää, että LGBT-medioista tulee oleellinen osa yritysten mediamixiä. Edes kaikki Suomessakin toimivat yritykset jotka Ruotsin puolella mainostavat meillä QX:ssä ja Qruiser.comissa, eivät Suomen markkinoilla sitä tee”, jatkaa Montell.

”Ruotsissa seksuaalivähemmistöt ovat luontevammin osa yhteiskuntaa. Tähän on monia syitä, mutta ei yhtään tyhjentävää selitystä.  Onhan Tukholma toki mielletty jo vuosikymmenet etenkin homoseksuaaleille vapaamaaksi paikaksi elää, mutta oli sekin tuppukylä näissä asioissa vielä 80-luvulla. Nyt Tukholmassa on kuitenkin  vuosittain kaksi suurta LGBT-tapahtumaa, jotka ovat varmasti 90-luvun lopulta alkaen muokanneet asenteita ja kaataneet raja-aitoja.” Tukhomassa järjestetään Pohjoismaiden suurin Pride-tapahtuma Stockholm Pride ja QX-lehden oma Gay Gaala.

”Suomessa maan suurin Pride-tapahtuma Helsinki Pride on juuttunut marginaaliin. Tämä johtuu enemmän siitä, miten Helsinki Pride toteutetaan, helsinkiläiset, homot ja jopa Helsingin kaupunki ja varmasti myös isotkin mainostajat haluaisivat, että Helsingissäkin Pride kasvaisi suureksi isoja joukkoja kerääväksi, viihdyttäväksi ja näkyväksi tapahtumaksi”, pohtii Montell, ”tämä tuli selkäesti eteen kun olin mukana tuottamassa Helsinki Pridea 2011”. ”Suomessa on tällä hetkellä kaksijakoinen suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin. Mm. viime eduskuntavaalien ja presidentinvaalien ja tasa-arvoisesta avioliittolaista käytävän keskustelun yhteydessä on tullut ilmi, että kansalaisten keskuudessa seksuaalisella suuntautumisella on yhä vähemmän merkitystä. Mielipidemittauksissa yli puolet kansalaisista on tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön kannalla. Tasavallan poliittinen eliitti kuitenkin pysyy hiljaa ja poliittista keskutelua hallitsevat yksittäiset populistit, jotka hakevat median kautta huomioita tölvimällä säännöllisesti seksuaalivähemmistöjä. Tästä saattaa yrityksille syntyä kuva, että brändin yhdistäminen seksuaalivähemmistöihin tekisi Suomessa hallaa bisnekselle, parempi pysyä irti”, jatkaa Montell.

Miten QX.fi kehittyy tästä eteenpäin? ”Tarkoitus on saavuttaa Suomessa yhtä merkittävä ja ikoninen asema seksuaalivähemmistöjen omana mediana kuin meillä jo on Ruotsissa. Merkittävä osa QX:ää Ruotsissa on myös vuotuinen QX Gay Gaala, joka on suuri viihde- ja mediaspektaakkeli. Uutisia Suomen QX:ään liittyen onkin luvassa syksyn päätyttyä”, paljastaa Montell.