Kuva mielensosoitusmarssista. Banderollin teksti tarkoittaa ”Tämä on Pride”.

Kuva:Ulrika Westerlund

Serbian viranomaiset päättivät perjantai-iltana kieltää Belgradin lauantaisen pride-paraatin usean tunnin mittaisen kokouksen jälkeen. Paineet paraatin järjestämisen sallimiseksi ovat olleet suuret ja sen sallimista on pidetty eräänlaisena testinä eurooppalaiselle vapaudelle.

Ruotsin EU-ministerin Brigitta Ohlssonin oli määrä olla paraatin pääpuhujana:

– Olemme juuri saaneet surullisen uutisen siitä, että prideparaati on jälleen estetty. Olemme hyvin pettyneitä.

Serbian pääministerin Ivaca Dacicin mukaan tapahtuma kiellettiin turvallisuussyiden vuoksi. Ääriainekset ovat uhkailleet väkivallalla ja pelko aiempien väkivaltaisten tapahtumien toistumisesta on suuri. Pääministeri ilmoitti myös että homovastaiset protestit ovat kiellettyjä.

Päätöksen vastustajat järjestivät perjantaina spontaanin mielenosoitusmarssin johon poliisi ei puuttunut.