Viime viikolla starttasi Briteissä uusi kausi TV-tanssikilpailusta Strictly Come Dancing. Rugbypelaaja ja homojen suosikkijulkkis Ben Cohen on mukana ohjelmassa ja toivoi, että hänen tanssiparinsa voisikin olla mies.

Ben pyörähtelisi parketilla mieluummin miesseurassa. Kuva: Alex Wayne

34-vuotias kahden lapsen isä ja aviomies Ben Cohen on brittiläinen homosuosikki. Parrakas rugbyn pelaaja on poseerannut useita kertoja alasti brittiläisissä homolehdissä ja puhunut HBT-yhteisön puolesta. Vuonna 2011 hän jätti ammattilaispelaajan uran ja keskittyi Ben Cohen StandUp säätiön toimintaan, jonka kautta on tuettu myös HBT-yhteisöä.

Viime viikonloppuna startanneessa TV-kilpailussa Ben Cohen haluisi ennemmin partnerikseen Robin Windsorin kuin kauniin naispuolisen tanssijan. ”Pidän stereotypioiden rikkomisesta ja voisin yhtä hyvin tanssia miehen tai naisen kanssa”, kertoi Cohen brittliehti Mirrorille, joka nimeää komean Ben Cohenin homo pin-upiksi. Robin kertoi, että Ben toivoi pääsevänsä hänen parikseen, mutta niin ei käynyt. ”Hän on uskomaton, kaikki se mitä hän on tehnyt homoyhteisön hyväksi. Ihailen häntä”, sanoi Robin Windsor, joka myös on nähty vähissä vaatteissa homolehdissä.

Muita tämän syksyn kilpailijoita BBC:n tanssikilpailussa ovat mm. laulajatähti Sophie Ellis-Bextor ja muotisuunnittelija Julien MacDonald.

Ben poseeraa karhujutun yhteydessä Attituden kannessa. Kuva: Alex Wayne

Myös Robin Windsor on näyttänyt treenatun kroppansa homolehdessä.

Ben kalenterinsa kuvauksissa

Ben kohtaa naispuolisen tanssiparinsa.