Ruotsalainen huippumalli Sebastian Lysèn kertoo videollaan tulleensa hyväksikäytetyksi lapsena. Nyt 22-vuotiaana Sebastian rikkoo hiljaisuuden ja toivoo voivansa olla esikuva muille samassa tilanteessa oleville nuorille ja rohkaisevansa heitä kertomaan asiasta.

 

Kuva: Sebastien Larreur
 

Video on kiertänyt sosiaalisessa mediassa, ruotsinkieliselle QX:lle antamassaan haastattelussa Sebastian kertoo tilanteestaan tarkemmin.

– Minulle oli tärkeää saada kertoa asiasta oikealla tavalla, olen odottant oikeaa ajoitusta, mutta sellaista ei ole. Nyt kun olen mukana Top Model -ohjelmassa tuntui tuleen aika, kertoo Sebastian.

Sebastian kertoo kaiken alkaneen kun eräs perhetuttu muutti hänen isänsä luo. Sebatian oli 8-vuotias ja hänen vanhempansa olivat hiljattain eronneet. Vanhemmasta miehestä tuli kiva kaveri, seksiä vastaan.

– Siitä tuli riippuvuussuhde, sain tehdä paljon asioita, joita sisarukseni eivät voineet tehdä, esimerkiksi käydä elokuvissa ja syömässä ravintoloissa. Ajattellin, että kun annan hänelle sen mitä hän haluaa, voimme pelata videopeliä ja pitää hauskaa.

Sebastianin hyväksikäyttö jatkui 1,5 vuoden ajan.  Jos hänen äitinsä ei olisi kysynyt, Sebastian olisi tuskin koskaan kertonut asiasta.

Sosiaaliseen mediaan Sebastian on luonut ruotsinkielisen hashtägin #VÅGATALA, jonka avulla hän kehottaa ihmisiä kertomaan kokemuksistaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Ruotsinkielisen videon voit katsoa tästä linkistä.

Lähde: QX.se