Helsingin Pride-viikko lähenee huipennustaan. Lakivaliokunnan tasa-arvoiselle avioliittolaille keskiviikkona antama täystyrmäys on suututtanut suuren joukon ihmisiä ja kulkuuesta odotetaan ennätyssuurta.

Mielipidemittausten mukaan tasa-arvoista avioliittolakia kannattaa selkeä enemmistö suomalaisista. Helsingissä myös lähes kaikki papit, 82 prosenttia papeista, olisivat valmiit siunaamaan homo- ja lesbopareja, kertoo päivän Helsingin Sanomat.

Kansan todellisuus on nyt etenkin pääkaupungissa niin kaukana poliittisten päättäjien todellisuudesta, että Pride-kulkueesta odotaan ennätyssuurta.

Pride-kulkue Mannerheimintiellä kesäkuussa 2010. Kuva: Sami Montell

Pride-kulkue lähtee huomenna lauantaina kello 13 Senaatintorilta ja kulkee reittiä Aleksanterinkatu-Mannerheimintie-Lönnrotinkatu-Abrahaminkatu. Tämä on uusi vahvistettu reitti ja poikkeaa oheisesta ohjeistusvideosta. Kulkue päätyy Sinebrykoffin puistoon, jossa päivä jatkuu puistojuhlassa piknik-tunnelmissa.

Pride-kulkueeseen voi liittyä yhä mukaan, vaikka ei olisikaan ilmoittautunut ennakkoon. Kulkueen jatkoksi voi liittyä myös reitin varrelta.

Kulkueen järjestäytyminen alkaa lauantaina Senaatintorilla klo 12. Aurinkoista säätä on ennusteiden mukaan tulossa.

Pride-kulkueessa ei tarvitse olla homo – samat ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Nyt viimeistää on selvää, että tarvitaan jokaista näyttämään, että suomalaiset eivät halua jäädä ihmisoikeuksien kehittymisessä jälkeen muista länsimaista.

Viime vuosina Helsingin Pride-kulkueessa on ollut n. 10 000 osallistujaa. Pohjoismaiden suurin Pride-kulkue on Tukholmassa, jossa kulkueen näkee vuosittain 300 000 – 600 000 ihmistä ja kulkueeseen osallistuu noin 30 000 – 40 000 marssijaa, myös eturivin poliitikkoja.

Kaikki mukaan!

Pride-kulkueen virallinen Facebook-sivu, kertoo viimeisimmät tiedot kulkueesta.

NRJ:n toimittaja Laura Haimila antaa ohjeet lauantain kulkueeseen: http://youtu.be/FhVyNcROu4U

 

 

Muistin virkistystä, Helsingin Pride-kulkue ja puistojuhla vuodelta 2012: http://youtu.be/3p-A8seO1XE

Mietitkö mitä kaikkea Pride-kulkueessa voi olla, tässä Pride-terkut Tukholmasta viime kesältä: http://youtu.be/jaj6Q4odLgY

 

 

Ja tässä Berliinstä tältä kesältä: http://youtu.be/Pi7s0zhxR88