Uimari Ari-Pekka Liukkonen kilpailee tänään Berliinissä uinnin EM-kisoissa. Liukkonen on mukana finaalissa tänään. Finaali uidaan klo 17.05.

Perjantaisessa Helsingin Sanomissa julkaistussa haastattelussa alkuvuodesta homoudestaan kertonut Liukkonen otti myös kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

”Ei pitäisi olla keneltäkään pois, jos kaikilla olisi samat oikeudet. Se, että jostakin tuntuu, että avioliitto on miehen ja naisen välinen asia, ei ole kovin hyvä argumentti”, sanoi Liukkonen Helsingin Sanomille Berliinissä.

”Raamattuun vetoaminen taas on asia, joka kirkon pitää miettiä, siihen ei eduskunnan tarvitse sotkeutua. Ja jos miettii adoptio-oikeutta, maailmassa on aika paljon lapsia, joilla ei ole ollenkaan vanhempia. Jos heillä olisi mahdollisuus päästä kotiin, jossa on kaksi aikuista, minusta se olisi aika paljon parempi tilanne.”

 

QX:n haastattelu: Uimari tuli kaapista, entä sitten?

QX: Suomalainen urheilija puhuu houmoudestaan

 

 

Kuva: Mikko Rasila / QX. Lue haastattelu QX:stä.

A-P otti Suomen ainoan mitalin uinnin EM-kisoissa

Ari-Pekka Liukkonen voitti pronssia sunnuntaina Berliniin EM-kisoissa. Liukkonen ui Suomen ennätysajan ja pääsi sillä kolmannelle sijalle miesten 50 metrin uinnissa. Mitali oli Suomen ainoa Berliinin kisoista.

Kuva: AP Photo/Michael Sohn/ TT

(Päivitetty EM-kisatuloksen tiedoilla ja kuvalla).