Vinokino elokuvafestivaali järjestetään loka-marraskuussa 23. kerran. Festivaalin historian ensimmäinen suojelija on elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo.

Honkasalon ohjaama Betoniyö on Suomen virallinen Oscar-ehdokas ja sen voi nähdä myös Vinokinon ohjelmistossa.

Vinokinon tiedotteessa julkaistu Honkasalon puheenvuoro ottaa vahvasti kantaa universaalin rakkauden puolesta. Ohessa on Honkasalon kirjoitus kokonaisuudessaan.

Aarre

Raitiovaunussa numero 9 mailaan puhelimella suostuvani Vinokinon suojelijaksi. Juhlava virka. Hakaniemen torilla levittäytyy taivaan yli suurin koskaan Helsingissä näkemäni sateenkaari. Se yltää verovirastosta Suurkirkkoon. Sateenkaaren päässä on aarre! Mutta kummassa päässä? Epäilen ettei ainakaan verovirastossa, joten aarteen täytyy sijaita Suurkirkon apostolien jalkojen alla. Niin sen täytyy olla, sillä sateenkaaren

uskotaan kaartuvan ihmisten ja jumalten välillä. Olisiko tämä se aarre: ”En palvelisi homofobista Jumalaa, ja juuri näin syvästi tunnen tämän kysymyksen. Kieltäytyisin menemästä homofobiseen taivaaseen. Ei! Sanoisin. Sori. Tarkoitan, paljon mieluummin menen siihen toiseen paikkaan.”- sanoi nobelisti, Etelä-Afrikan arkkipiispa Desmond Tutu jonkin aikaa sitten.

”On vain rakkaus, ja se on kaikille sama”

Herra Tutu mitä ilmeisimmin uskoo, ettei sielulla ole sukupuolta eikä ihonväriä, joten koko kysymystä homoseksuaalisuudesta ja roduista ei uskon näkökulmasta ole olemassa. On vain rakkaus. Ja se on kaikille sama. Kysymys sukupuolisesta tasavertaisuudesta ja sorrosta on siis puhtaasti maallisen vallan problematiikkaa,

eikä sortoon löydy raamatullisia perusteita. Raamatun maininnat samaa sukupuolta olevien suhteen synnillisyydestä edustavat sen ajan maallisen vallan voimankäyttöä, vaikka kuinka Mooseksella ja Paavalilla huidottaisiin.

Jeesus oli sateenkaarimiehiä. Aina riehumassa hyljeksittyjen ja vinoheimoisten puolesta. Jos nyt Jeesus jostain pähkähullusta mielijohteesta on palannut keskuuteemme, häntä tuskin voi bongata viidennen herätysliikkeen seurahuoneistosta tai Kristillisen liiton riitaisasta puoluekokouksesta. Ennemmin kannattaa vilkuilla ympärilleen Vinokinon näytöksissä. Siis ostakaa lippuja.

Vinokinon järjestää Turun seudun Seta ry. Ohjelmisto on julkaistu Vinokinon sivuilla.

Lue myös:

Betoniyö Oscar-ehdokkaaksi

Betoniyö kerää arvostusta

Betoniyö. Kuva: Cinema Mondo