Kesällä Etelä-Saimaan mielipidepalstalla myönteisesti homoliitoista kirjoittanut Kappalainen Maarit Hirvi saa kirjoittaa kiistanalaisesta aiheesta.

Hirvestä tehtiin kantelu tuomiokapituliin, koska hän otti kantaa homoavioliittojen puolesta.

Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli katsoi viime viikolla, että Hirvi osallistui kansalaiskeskusteluun ja on virkatehtävissään noudattanut kirkon nykyisiä linjauksia, vaikka mielipidekirjoitus niistä poikkeaakin. Tuomiokapitulin mukaan sananvapaus kuuluu myös papille.

Tuomiokapitulin käsityksen  mukaan Hirven kirjoitus on osa kansalaiskeskustelua, jota sukupuolineutraalista avioliittolaista yhteiskunnassa ja myös kirkossa parhaillaan käydään.

Näin kantelua perusteli sen allekirjoittanut Teuvo Eskelinen:

– Hänen kirjoituksensa Etelä-Saimaassa oli täysin Raamatun vastainen. Se oli myöskin kirkon tunnustuksen vastainen sekä myös hänen oman pappislupauksensa vastainen, Eskelinen kertaa.

Lähde: Yle.fi