Perussuomalainen Helsingin kaupunginvaltuutettu Nuutti Hyytinen on saanut ehdotuksellaan monet ymmälleen. Hyttinen ehdotti jo helmikuussa, että Helsinkiin tulisi pystyttää ToF -patsas taiteilija Touko Laaksosen kunniaksi.

Uutinen alkoi levitä vasta eduskuntavaalien jälkeen alkuviikosta.

Perussuomalaisten ryhmässä ToF -patsas ei saa jakamatonta suosiota. Kolme ryhmän valtuutettua on kieltäytynyt allekirjoittamasta aloitetta, koska patsas olisi perussuomalaisten arvojen vastainen. Ryhmän puheenjohtaja Seppo Kanerva totesi Iltalehdelle, että ”patsas, jossa miehet ovat kikkelit vastakkain, ei ole sopivaa kulttuuria lapsille”.

Muidenkaan puolueiden valtuutettujen suhtautuminen aloitteeseen ei ole varauksetonta. Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo ei allekirjoittanut aloitetta.

Hyttinen vakuuttaa toimivansa ilman taka-ajatuksia. Hyttinen vakuuttaa, että nuorten perussuomalaisten suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on arvostavaa.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkunen on julkisesti kertonut olevansa biseksuaali.

Perussuomalaiset nuoret käyttävät myös ToF -postimerkkejä, koska ”se on hauska ja humoristinen merkki”.

Hyttinen on pannut merkille, että jotkut tasa-arvoista avioliittolakia tukeneet kaupunginvaltuutetu eivät ole kannattaneet patsasaloitetta ja toteaa, että ”sisällöllä ei ole merkitystä, vaan sillä kuka tekee.”

Via Nyt.fi

Lue ToF -patsasehdotuksesta lisää täältä.