Tuomo Isotalo oli jo lukiota käydessään viikonloppuisin töissä ravintolassa. Sen lisäksi hän perusti luokkakaverinsa kanssa koulunsa ruokalaan Välipala-nimisen yrityksen. Se myi nimensä mukaisesti välituntien aikana välipalaa oppilaille, jugurttia, jäätelöä ja kuumaa kaakaota.

Tuomo Isotalo 1972

Kun Tuomo tuli Helsinkiin 70-luvun alussa, hän jatkoi ravintola-alalla, ensin tarjoilijana Hotelli Vaakunassa. Yrittäjyys kuitenkin houkutti isomminkin ja kun työkaveri perusti oman kahvilan, päätti Tuomokin ottaa yrittäjän riskin ja meni reippaasti pankinjohtajan puheille. Tuohon aikaan 70-luvulla lainaneuvottelut olivat aivan erilaisia kuin nykyään. Tapaamiset olivat lähes hartaita kohtaamisia pankinjohtajan kanssa.

Tuomon ensimmäinen ravintola oli Grilli Kultakauha Ratakadulla. Jatkoa oli tuleva muutaman vuoden välein, venäläisravintola Kaukasus Ruusulankadulla, japanilainen Yokohama Tehtaankadulla.

Ravintoita pyorittäessään Tuomo oli mukana tekemessä Psyke ry:n 96-lehteä. Psyke ry toimi ennen Setan perustamista seksuaalivähemmistöjen aseman parantamiseksi. Seta ry perustettiin vuonna 1974 Psyke ry:n ajauduttua kriisiin. 96-lehdessä oli poikakuvia ja romanttisia homotarinoita, tietenkin tietoa ja kirjeenvaihtopalsta. Lehden sisältö ei ollut suunnattu pelkästään homomiehille, myös naisille oli kuvamateriaalia ja kertomuksia.

Psyke pyöritti lehden lisäksi myös bileitä, legendaarisia Sirkan tansseja, jotka jatkuivat vielä järjestön jälkeenkin. Sirkan tansseja järjesti Psykessä toiminut Sirkka Vähä-aho (1924-2013). Psyken kautta Tuomolle kertyi hyvä kuva homoskenestä Helsingissä ja millaisia bisnesmahdollisuuksia se tarjoaisi.

Helsinki 80-luvulla ei ollut niin suvaitsevainen kuin se tänäpäivänä on. Hiv, eli homorutto, kuten sitä tulloin lehdistössä kutsuttiin, oli paljon esillä, koska se oli ilmaantunut yllättäen ja hoitoa ei ollut, ihmisiä kuoli. Kaappien ovetkaan eivät olleet vielä täällä juuri auenneet. Rekisteröity parisuhde oli tuntematon käsite. Yhtään homobaaria ei ollut. Meikäläisillä oli kuitenkin useitakin säännöllisiä bileitä ja tiettyjä ravintoloita ja kahviloita, joissa tavattiin käydä. Bileitä oli Polilla, Bottalla, oli Sirkan tanssit ja oli Club Cabaret.

– Itse en ole koskaan tullut ulos mistään kaapista, koska en mielestäni ole kaapissa ollutkaan, Tuomo toteaa.

Idea homoravintolasta yhdistää voimat

Yhdessä Jorma Hentilän, Olavi Kaljusen ja Ulf Månssonin kanssa Tuomo alkoi vuosien edetessä suunnitella homoravintolan perustamista. Myös Setan hallituksessa oli mietty homoravintolan perustamista sen jälkeen, kun Vanhan Polin disko oli lakannut aids-kohun vuoksi. Bottan suositut Club Triangle -diskoillat ja Erkki Juhanin pyörittämä huippusuosittu Club Cabaret rohkaisivat nekin ravintola avaamiseen. Idean lopulta kiteydyttä asiat etenivätkin nopeasti, kertoo Tuomo QX:lle.

– Aloimme etsiä sopivia ravintolatiloja. Iso Robertinkadulla oli sisäpihalla myynnissä Gambrini-niminen ravintola. Se oli meidän tarkoitukseen sopiva, sisäpihan huomaamaton sisäänkäynti oli vain plussaa. Sisään oli helppo livahtaa huomaamatta.

Tuomo kertoo, että kun idea homoravintolasta oli valmis ja päätetty toteuttaa oli aika anoa anniskelulupaa. Hieman arkaillen miehet esittelivät lupia myöntävälle Alkolle ravintolan tulevaa luonnetta. Yllättäen Alkon vastaanotto olikin suotuisa. Sen sadat tarkastajat olivat ulkomailla käydessään tutustuneet myös homoravintoloihin ja keskuudessaan ehtineet jo pohdiskella, koska joku uskaltaisi avata sellaisen Suomessakin. Alkossa oli myös jo tiedossa, että homot käyttävät keskivertoa enemmän rahaa ravintolapalveluihin, ruokaan ja juomaan. Sana homo oli kuitenkin Alkolle vaikea.

– Se oli erittäin kuvaavaa tuolle ajalle, ettei Alkossa osattu tai tohdittu lausua ääneen sanaa homo, puhuttiin kierrellen teikäläisten paikasta tai herrojen paikasta. Sanaa gay ei Suomessa vielä edes tunnettu. Muutkin viranomaiset suhtautuivat suopeasti, vaikka asia olikin useammille vieras.

Suomen ensimmäinen homoravintola perustettiin Tuomon ja Setan yhteistyönä. Yhtiön osakkaaksi tuli Tuomon lisäksi toisella puolikkaalla Seta ry, mutta kuvio oli monimutkaisempi.

– Setalla ei ollut rahaa. Se rahoitti oman osuutensa siten, että yksityishenkilöt, yleisesti Setan jäseniä, ostivat osakkeita yhden tai muutaman kukin, Tuomo muistelee ja jatkaa,

– Setan puolelta osakkaita oli useita kymmeniä ja he lupautuivat myöhemmin myymään osuutensa Setalle. Tapasin osan heistä yhtiökokouksessa. Käsittääkseni kyseessä oli vanhempia henkilöitä, jotka halusivat tukea Setaa. Minä maksoin oman puolikkaani pankkilainalla. Kokonaissumma liiketoiminnasta irtaimistoineen oli noin 900.000 markkaa, tila oli vuokrattu.

– Ravintolan nimen eteen lisättiin vain Gay. Ravintolatoimintaa pyörittävän yrityksen nimeksi tuli monen mutkan jälkeen kiireessä keksitty hieman naisellinen Afrodite Oy. Itse olisin toivonut hieman miehisempää nimeä.

Suurta remonttia ei ravintolaan tehty. Muutokset tehtiin talkootyönä. Ravintolainvestointi oli itsessään ollut niin suuri, että remontti piti saada halvalla.

Gay Gambrini avasi ovensa keskiviikkona 4.7.1984 kello 19 sisäpihan rakennuksessa osoitteessa Iso Roobertinkatu 3–5. Sinne mahtui enimmillään 250 juhlijaa.

Ovet avattiin heinäkuussa 1984

Iloisen Gambrinin avatessa Brittien sinkkulistalla oli muun muassa seuraavia bilebiisejä: Relax ja Two Tribes/Frankie Goes To Hollywood, Wake Me Up Before You Go Go/Wham, Smalltownboy/Bronski Beat, High Energy/Evelyn Thomas, Searchin’ (I Gotta Find a Man/Hazell Dean, Automatic/Pointer Sisters. Varmasti osa näistä kuultiin Gay Gambrinin avajaishumussa. Ehkä kuultiin myös tuolloin pari vuotta varhaisemmat jo ikoniset Abban Gimme, Gimme, Gimme ja Grace Jonesin Love Is the Drug, jotka ovat ne kaksi kappaletta, jotka muistan omalta ensimmäiseltä Gambinin käynniltäni vuosia myöhemmin 1990.

Gambrini sijaitsi sisäpihan rakennuksen toisessa kerroksessa. Ravintolatilaan mentiin kapeaa käytävää pitkin. Baaritiski sijaitsi ravintolasalin keskellä ja seinustoilla oli pöytiä ikkunoiden vieressä. Tanssilattia vaihtoi paikkaa meluongelmien vuoksi muutaman kerran, mutta oli kooltaan intiimin pieni. Sisustus oli punaista bordellityyliä edellisen paikan peruina.

Näin luonnehti Helsingin Sanomat 1.12.1984 uutta homobaaria, Hulivilipojan blogin mukaan:

Naulakolta oikealle on tanssilattia, peileillä vuorattu pieni huone. Vasemmalle lähtevän käytävän päässä on itse ravintolasali, joka on omituinen sekoitus maalaispirttiä ja punaista barokkiolohuonetta. Seinällä hymyilee Bette Davis.

Touko was here

Gambrinin tiloja kehitettiin vuosien edetessä. Company Bar laitettiin pystyyn nahkamiehille. Se tuli omaan tilaansa, eteisestä oli sinne suora sisäänkäynti.

– Company baarin asiakaskunta erosi suuresti muusta baarista, siellä oli farkku-, ruutupaita-, nahkatakkilookkia. Myös Touko Laaksonen joskus siellä poikkesi. Baarimikko Kennet W. eli Viki oli Toukon tuttu ja toimi myös joidenkin Toukon kuvien mallina, kertoo Tuomo.

Kun Gay Gambrini avattiin se muutti monta asiaa. Homobileitä oli ollut vain kerran kuussa tai korkeintaan kerran pari viikossa ja usein ravintoloiden muuten hiljaisina iltoina kuten maanantaisin. Gambrini oli avoinna joka ilta ja se oli virallisesti homoravintola.

Gambrinin avatessa ravintoloiden toiminta oli vahvasti säänneltyä. Pöytiin tarjoilu oli pakollista, lasi kädessä ei saanut liikkua, baaritiskillä ei ollut seisomapaikkoja, pääsiäisenä oli tanssikielto. Juomakulttuurikin oli köyhempää. Olut-, cocktail- ja shampanjaboomit olivat vielä vuosien päässä. Limuviinoista tai siidereistä ei oltu kuultukaan, lonkeroa oli. Alkon myymälöissäkään ei vielä ollut sellaista palvelua tai valikoimaa kuin tänä päivänä, juomat pyydettiin palvelutiskillä myyjiltä. Kaikkialla sai tupakoida, yli kolmekymppiset varmasti vielä muistavat tupakansavun ja etenkin sen tarttumisen vaatteisiin ja hiuksiin, kuin matkamuistona iloisesta baari-illasta.

– Myynti koostui väkevistä juomista ja A-oluesta. III-olutta ei kukaan juonut, se nousi trendiksi vasta 90-luvun alussa. Myös viinipullot pölyyntyivät hyllyllä, muistaa Tuomo.

Miten Gay Gambrinin imagoa rakennettiin, mietittekö musiikkilinjaa ja muuta?

– Erilaiset klubimusiikkigenret tekivät vasta tuloaan, kaikkialla soi diskohumppa. Hitaita soitettiin paljon.

– Emme missään vaiheessa miettineet sen suuremmin musiikin tyyliä. Tiskijukka tuli levyjensä kanssa ja soitti aika paljolti sitä, mitä asiakkaat häneltä pyysivät. Tästä johtuen sama musiikki soi illasta toiseen.

– Haluan korostaa, että siihen aikaan homokuppilassa musiikki oli sivuseikka. Meilläkin tanssilattia oli salin nurkassa ja pieni, vain 6×6 metriä. Kokeilimme myös jotain drag-juttuja ja miesstripparia. Asiakkaat tulivat etupäässä nauttimaan alkoholia, tapaamaan tuttuja ja etsimään juttuseuraa – tai ronskimmin sanottuna hakemaan panoseuraa. Turha sitä luonnollista asiaa on kaunistella.

Tuomo muistaa, että asiakkaiden ikäjakauma oli hyvin suuri. Suurin osa asiakkaista oli miehiä. Toisen omistajan Setan pyynnöstä Gambrinissa järjestettiin naisteniltoja. Naisia tuli niihin paikalle kauempaakin Poria ja Jyväskylää myöten. Naisten illoista oli myös ongelmia, ne aiheuttivat harmistusta niissä miehissä, jotka eivät tienneet naistenillasta ja tulivat turhaan niiden aikana Gambrinin ovelle. Pettymys on ymmärrettävissä, kun muistaa, että muita homoravintoloita ei Helsingissä ollut ja bileitäkään ei ollut kaikkina iltoina.

Hotelli- ja ravintolamuseon sivulla kerrotaan, että aluksi naiset saivat Gambrinissa maanantai-illan, koska miehet saattoivat tuolloin käydä Club Trianglessa Bottalla. Sitten myöhemmin naiset saivat torstain, joka oli muuten hiljainen ilta. Kun havaittiin, että lesbot tuovat runsaalla alkoholin kulutuksella taloon rahaa, naiset saivat kerran kuussa viikonloppuillan. Asiakkaiden toivomuksesta naisten illoissa pyrittiin siihen, että myös henkilökunta portsaria myöten olisi naisia.

80-luvun edetessä ja talouden käydessä kuumana elettiin häpeilemätöntä nousukautta ja city-kulttuuri alkoi näkyä Helsingissäkin. Ravintolakäyttäytyminen alkoi muuttua ja vaikka määräykset olivat edelleen entisellään, anniskelukäytäntö ravintoloissa alkoi vapautua. Baaritiskillä seisoskelijoille alettiin myös myydä alkoholia.

– Laki kielsi tuplien tarjoilun, mutta varmasti kaikissa ravintoloissa niitä tarjoiltiin. Ainakin tutuille asiakkaille. Vieras asiakas kun saattoi olla Alkon tarkastaja.

– Tuolloin ravintolaan tultiin aikaisin, yleensä jo kello 19-20. Valomerkki annettiin kello 01.30. Itse en ymmärrä, miksi nykyään kapakassa pitää riekkua aamun 04:ään saakka. Sitten mennään töihin puolinukuksissa, jos mennään ollenkaan.

Anniskelusäännökset vapautuivat vasta 90-luvulla, samalla yökerhot saivat olla avoinna kello 04:ään.

Muistatko tunnelmia hetkeä ennen Gay Gambrinin ovien avaamista?

– Olin ennen Gambrinia avannut monta ravintolaa ja muutamia sen jälkeen, muistikuvissa avajaiset sekoittuvat keskenään. Aina tuntuu siltä, että remontti on kesken ja että avajaisia olisi pitänyt siirtää muutamalla päivällä. Kun ovet sitten avataan, kaikki toimiikin loistavasti eikä ongelmia synny. Henkilökunnalla se on ihan tavallinen kiireinen työpäivä.

– Ei se siis ole mikään mahtava olympiamitaliin tai lapsen syntymään verrattava ainutlaatuinen tapahtuma – vaikka kummastakaan minulla ei ole kokemuksia.

– Taloyhtiön asukkaat suhtautuivat negatiivisesti homoravintolaan. Tuli valituksia, että musiikki kuului ynnä muuta. Mutta taloyhtiön puheenjohtaja omisti monta huoneistoa ja oli myös ravintolatilan vuokranantaja, joten hänellä oma lehmä ojassa ja siksi hän puolusti meitä eikä huomioinut talon asukkaiden valituksia.

Nimimerkki Herra Hoon pakinassa Seta-lehdessä 4/88 ”Muutaman kapakan kautta”, kuvataan Gay Gambrinia tällä tavalla: ”Jos haluaa nähdä ihmisiä, jotka ovat joko perusvihaisia tai edustavat kahta vastakkaista perushomotyyppiä, kotkottajia ja nahkamummoja, pitää mennä Gambriniin. Ulkomailla paikat ovat eriytyneet Suomea paremmin, toiseen menevät diskohileet, toiseen kunnon miehet, yhteen lesbot. Mutta muissa maissapa ei näekään ravintolavieraita, jotka kannetaan ulos, harvoin myöskään reippaita tappeluita, joissa usein osapuolina ovat naiset. – – Matkailun edistämiskeskus voisi hyvin myös markkinoida Gambrinia maailman pohjoisimpana ”erilaisena” ravintola rikkaille turisteille. ”Tule ja koe arktinen kylmyys ja viha, tule Gambriniin!”

Aikana, jolloin matka toisen ihmisen luo oli paljon mutkaisempi kuin nykyään, on ymmärrettävää, että pettymys nousi pintaan ja kuohui ylikin. Valtaosa meikäläisistä oli kaapissa, internetin deittipalstat yleistyivät vasta 90-luvun lopulla ja nykyiset suositut seuranhakuapit vasta kymmenisen vuotta sitten. Kun odottaa päivät ja yöt läpeensä, että pääsee homoravintolaan ja toivoo siellä kohtaavansa jotain kivaa, turhauttaahan se, jos saa lähteä yksin kotiin. Pettymys oli helppo kohdistaa ravintolaan ja muihin asiakkaisiin, jotka olivat helppo maalitaulu. Herra Hoon pakina ja muut Hulivilipojan Gambrinin historiikissa kertomat asiakaskommentit kuvaavat tätä tilannetta varsin elävästi. Niitä Tuomo kommentoi terävästi:

– Jos ravintolassa on sata rumaa keski-ikäistä ja itse on tullut etsimään nuorta ja kaunista, eihän siellä ole kävijän mielestä ’ketään’.

– Olin Gambrinissa moneen kertaan välissä kun lepakot tappeli, ja pakko oli mennä väliin, vaikka pelotti sikana. Eivät välittäneet yhtään henkilökunnasta. Turpaan meinasi tulla, mutta poket pelasti aina, muistelee Vesa Salonsaari, joka on paremmin tunnettu DJ Veskuna.

Vesku aloitti Kampsussa tarjoilijana ja eteni siitä baariin varavastaavaksi.

– Tämä oli joskus vuonna 1987. Samalla tein välillä soittovuoroja. Olin poissa puolisen vuotta, kunnes minut pyydettiin kokoaikaiseksi tiskijukaksi 1990, Vesku kertoo.

– Gay Gambrinissa kävi myös tunnettuja näyttelijöitä ja taiteilijoita, jotka ovat jo nyt kuolleet ja pysyivät kaapissa loppuun asti. Kukaan ei tiedä vieläkään, että he olivat homoja, he olivat kulissiavioliitossa, Vesku syväkurkkuilee, mutta ei suostu jatkamaan paljastuksia enempää.

Myös Vesku muistaa Gambrinin melurajoitukset.

– Naapurit valittivat koko ajan, ja siksi sinne asennettiin lopulta stopperi. Kun meni tietyn desibelin yli, se tiputti volyymit kertaheitolla alas. Me tosin revittiin se välillä irti! Jengi sanoi, että kaupungin ainut baari, jossa taustamusiikille tarvittiin DJ.

This Time I Know It’s For Real

Vesku kasasi pyynnöstäni Gay Gambrinin soitetuimpien biisien listan: Madonnan kaikki biisit, Rick Astley/My Arms Keep Missing You, Donna Summer/This Time I know It´s For Real, Taylor Dayne/Tell It To My Heart, Kylie/Better The Devil You Know, Dead Or Alive/ You Spin Me Around, New Order/True Faith, Mory Kante/Yeke Yeke, Womack & Womack/Teardrops, Snap/Ooops Up.

Tästä linkistä pääset Spotify-soittolistaan, jonka loin Veskun kommenttien ja Billboardin tanssilistan, brittilistan ja omien muistojeni pohjalta tuolta ajalta. Soittolistalle on valittu kappaleet sen mukaan, että ne olisivat voineet soida Gay Gambrinissa heinäkuussa 1988. Tuolloin Kuuma helsinkiläinen homoklubi-ilta Cabaret oli jo lopettanut. Myös klubimusiikin murros oli selkeänä havaittavissa. Disko oli löytänyt uuden muodon Hi-nrg -vaiheen jälkeen, housemusiikki oli nopeasti valtaamassa alaa. Pian Bottan maanantaiset Triangle illat olisivat historiaa. Tilalle tulisi kuuma uuteen klubisoundiin keskittynyt Berlin klubi. Siellä soittaisi Triangel-illoissakin soittanut DJ Jokke (Jouni Helminen), joka oli DJ Veskun oppi-isä. Vesku kertoi, että Jokelta hän oppi biittimiksauksen salat.

Pari kertaa kävelin porttikongin ohi kuikuillen

Näin muistelee ensimmäistä Gay Gambrinin käyntiään Mikko Autio, joka on nyt itsekin ravintola-alalla, hän pyörittää Karhupuistossa Kulma-kahvilaa.

– Olin täyttänyt kutakuinkin 18 vuotta ja päätin karata maalta Helsinkiin. Oli kevätaikaa, ehkä toukokuuta. Valoisat yöt. Varasin huoneen hotelli Tornista. Kävin Vanhan kellarissa päiväseltään, ja tarkistin missä Gambrini sijaitsi, kreikkalaista ravintolaa vastapäätä – ja kaikki tuntui jännittävältä ja tuntemattomalta. Sitten rohkenin menemään Gambriniin. Toiveikkaana lähdin Helsingin yöhön.  Rohkeutta tarvitsinkin, kun pari kertaa kävelin porttikongin ohi kuikuillen. Sitten singahdin kongista sisäpihalle ja olin mukamas menossa kreikkalaiseen. Nopea käännös ja kohti Gambrinin ovea, jossa oli muitakin menossa sisälle.

– Ilta kului tutustuen homobaarin elämään, oluttakin tuli otettua. Jännittävintä oli se, että baarissa oli julkkiksia. Juurelan. Kalle taisi olla ensimmäinen julkkishomo, jonka kanssa juttelin. Kävin myös tanssimassa.

– Hiprakassa lähdin ulos, takki narikasta ja rappusia alas ja poken avustuksella ulos. Kirkas kesäyö, ja muutama askel. Yhtäkkiä sain lämärin korvilleni, selkääni lyötiin, pari potkua jalkaan. Olinkin homohakattavana. Ei muuta kuin 180 astetta ja takaisin Gambrinin ovelle, hakkasi ovea ja poke tulikinpian avaamaan ja pelastamaan. Tämä oli ensimmäinen homobaarikokemukseni. No, kyllä se sakki lähti poliisien voimin ja tilanne rauhoittui. Minäkin menin hotellille. Tosin kyllä pelotti. En saanut traumoja, sain sisua ja rohkeutta siihen kuka olen nyt, muistelee Mikko.

Suomessa ja Helsingissä 80-luvulla oli homoilla todellinen vaara joutua väkivallan kohteeksi. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla alkoi liikkua jengejä homojen tapaamispaikoissa. Gay Gambrinin edessäkin varoiteltiin jengeistä, kerrotaan MSC-Finlandin sivulla olevassa historiikissa. 1980-luvun lopulla tapahtui neljä raakaa homomurhaa, joista kaksi on selvittämättä.

Viisi vuotta riitti

Tuomo jatkoi Gay Gambrinin toisena omistajana kaikkiaan viisi vuotta.

– Useimmiten, tai käytännössä aina, minä kyllästyn kun homma on saatu alkuun ja pyörimään. Sitten alan suunnitella uutta ja kaivata uusia haasteita. Niin on käynyt kaikkien ravintoloideni kanssa, Tuomo toteaa.

– Monesta eri syystä päätin viiden vuoden jälkeen myydä osuuteni Setalle. Yksi suunnitelmistani oli perustaa venäläinen ravintola Lontooseen, missä niitä tuolloin oli vain kolme, suunnitelma ei kuitenkaan lopulta onnistunut.

80-luvun lopulla Gambrinissa järjestettiin erilaisia teemailtoja naisteniltojen ja MSC-Finlandin iltojen lisäksi. Mikko Mattlar kirjoittaa Stadin diskohistoria teoksessaan, että heinäkuussa 1988 Gambrinissa alkoi vanhan tanssimusiikin maanantait. ”Vierastatko discojytää? Sinulle Gambrini tarjoaa maanantaisin klo 19-01 tangon taikaa ja vanhaa tanssimusiikkia”, kuului mainos Helsingin Sanomissa.

90-luku muutti kaiken

Lopulta aika ajoi Gay Gambrinin ohi. Sen elinkaari oli tullut loppuunsa. Sisustustyyli, alunperin ruokaravintolaksi tehty tila ja silloinen konsepti alkoivat käydä vanhanaikaisiksi. Lopulta Afrodite Oy lopetti Gay Gambrinin toiminnan ja avasi nykyaikaisemman Don’t Tell Mama -yökerhon Annankadulle 1992. Uuteen paikkaan siirtyivät Gambrinista DJ Vesku ja baarimikoista Keijo ja Mikael. Uusi avoimempi aika oli vihdoin tullut.

90-luvun alun Helsingissä Kampin seutu olikin homoravintoloiden hot spot. Annankadun ja Kansakoulun kadun kulmassa oli Setan uusi suuri Don’t Tell Mama, siitä korttelin päässä Annankadun ja Eerikinkadun kulmassa kellarissa oli hetken aikaa Setan pyörittämä toinen yökerho Stonewall. Eerikinkadulle asettui myös Tuomo ja hänen seuraava ravintolansa baari H2O vuonna 1992 osoitteeseen Eerikinkatu 14 . Lähistöllä Lönrotinkadulla lähellä Albertinkadun kulmaa sijaitsi myös jonkin aikaa homobaari Quiquiriqui, jota piti Raimo Siivola. Pian Don’t Tell Maman nurkan taakse avatiin Cafe Escale, jossa homoravintolatoimintansa aloittivat sittemmin  Mann’s Streetin ja sen jälkeen myös Herculeksen perustaneet Erkki Koski ja Mika Olkkonen.

Siellä oli aina etkot!

Tuomo kertoo, että H2O:n paikalla oli aikaisemmin sijainnut aasialaistyylinen ruokaravintola Fen Kuan, johon tehtiin melko suuri ja hyvin tyylikäs remontti. Kutkuttavan sokkeloisessa tilassa oli kaksi baaria. Väritys oli baarin nimenmukainen veden sävyissä. Tuomon yhtiökumppanina H2O:ssa oli Mika Lamberg, joka toimi baarimikkona.

– Mika oli koko legendaarisen H2O baarin henki ja sielu, muistuttaa Tuomo ja jatkaa,

– Myöhemmin sitten huomattiin, että tilat olivat hyvin epäkäytännölliset. Ilmastointi oli vanhentunut, vessat olivat olutta juoville miehille aivan liian pienet. Vaikka äänentoisto oli olematon, musiikki kuului vanhassa talossa yläkertaan. Asiakkaat kuitenkin hyväksyivät puutteet.

– Terassi laajeni joskus loppuillasta kadun yli viereisen Corona baarin terassiin asti. Muutaman kerran poliisit hyvin ystävällisesti huomauttivat asiasta.

Tuomo muistaa yhden vanhemman pariskunnan keskustelun heidän ohittaessaan H2O:n terassin.

Nainen: ”Eikö tuon pitänyt olla joku sellainen homobaari”.

Mies: ”Kyllä joku sellainen kuulemma”.

Nainen: ”Mutta nehän ovat ihan tavallisen näköisiä ihmisiä”.

Aina joku homo raahasi naistuttavansa mukanaan

Mikael Hytönen sähköistyy päästessään kertomaan H2O-muistojaan.

– Todellakin muistan sen! Siellä oli ainakin Tomi, Ilari ja Tapsa duunissa ja musiikki oli aina uusinta klubimusaa Lontoosta. Happy house. Siellä aina oli etkot.

– Varsinkin kesä -97 on jäänyt mieleen, kun ravintolalaki vapautui vähän ja sen kesän H2O:n terassi levittäytyi pitkin Eerikinkatua. Oli auki niin kauan kuin baarikin. Sitten Helsinki muuttuikin taas DDR:ksi typerien klo 22 lakiensa kanssa, muistelee Mikael.

Tuomo 1995

Tästä linkistä pääset Spotify-soittolistaan, jolla on biisejä, jotka ovat voineet soida H2O:ssa loppuvuodesta 1994. Soittolista on koottu Brittien tanssilistan ja Mikaelin kommenttien perusteella.

Tuomo kertoo, että oli alunperin suunnittelut H2O:sta vain miehille tarkoitettua Men Only -baaria, kuten hän olisi halunnut Gay Gambrininkin olevan.

– Täysin emme siinä onnistuneet, mutta arviolta 98% eli lähes kaikki asiakkaat olivat miehiä. Mutta aina joku homo raahasi naistuttavansa mukanaan.

– Vaikka Gay Gambrini oli Suomen ensimmäinen homoravintola, mielestäni H2O katuterasseineen ja avoimine ikkunoineen lisäsi enemmän suvaitsevaisuutta, sanoo Tuomo vielä viimeisestä homobaaristaan.

Tuomo myy baarinsa

Viiden vuoden täyttyessä oli taas aika siirtyä eteenpäin. Vuonna 1997 Tuomo myi H2O:n Jari Komille ja Timo Partaselle ja baari nimettiin uudelleen, siitä tuli Con Hombres. Jari on Con Hombresin jälkeen ollut mukana pyörittämässä Vogue Saunaa ja Euroviisudiskoa. Timo perusti sittemmin Room baarin, ensin Erottajalle, sitten Albertinkadulle, sitten Iso Roobertinkadulle, oli mukana G-Lounge yökerhossa ja pyörittää tällä hetkellä Room Bulevardia Markku Valtasen kanssa.

Ravintolayhtiö Afrodite oli vielä tekevä komean paluun Iso Robertinkadulle, jossa se avasi uuden suuren DTM:n loppuvuodesta 2002, muutaman korttelin päähän muinaisesta Gay Gambrinista. Helsingin Sanomat uutisoi 28.9.2002 tuosta Iso Roobertinkatu 28:aan perustettavasta Gay Centeristä, johon suunniteltiin kahvilaa, baaria ja yökerhoa jotka toteutuivatkin.

Afroditen taru päättyi lopulta 2012

Vuonna 1984 Gay Gambrinista alkanut ravintolayhtiö Afroditen taru päättyi lopulta loppuvuodesta 2011 konkurssiin. DJ Vesku soitti loppuun asti kunnes valot Iso Robertinkadun Gay Centerissä kello 03.30 syttyivät viimeisen kerran. DTM: tarina jatkuisi vielä uusien omistajien voimin toisessa osoitteessa.

Tuomon ja kumppaneiden alkuun saattama Afroditen matka pienehköstä sisäpihan ravintolasta yhdeksi Helsingin kuumimmista klubeista ja viimeisessä olomuodossaan pohjoisen Euroopan suurimmaksi homoyökerhoksi on yhteiskuntamme peili. Alkuvaiheessa homous oli jotain salattua, hävettävää, sitten se oli trendikästä kunnes siitä lopulta tuli valtavirtaa.

Olen ylpeä homojen puolesta tekemästäni työstä

Tuomo toteaa vielä QX:lle, että hän on tehnyt osuutensa. Hän teki elämäntyönsä aikana, jona homojen asema muuttui merkittävällä tavalla.

– Olen ylpeä homojen puolesta tekemästäni työstä. Vaikka en heiluta banderolleja, en marssi mielenosoituksissa, en huutele iskulauseita, enkä ole kertaakaan ollut mukana missään pride-kulkueessa.

– Luulen kuitenkin tehneeni oman osuuteni suvaitsevaisuuden ja homojen puolesta. Minun aikanani homot tulivat ulos Psyke ry:n pölyisestä kellarikolosta, sitten Gay Gambrinin sisäpihan hämärästä ja suljettujen verhojen takaa ihmisten ilmoille avoimempien ikkunoiden ääreen ja ravintolan terassille auringon paisteeseen.

Tuomo Isotalo lopetti ravintoloitsijana 2007 ja nauttii nyt eläkepäivistä. Välillä hän loihtii ystävilleen näyttäviä illallisia kotonaan.

QX:n laatimat Spotify-soittolistat:

Kuuntele tästä musiikkia sellaisena kun se olisi voinut soida Gay Gambrinista lauantaina 9.7.1988.

Kuuntele tästä musiikkia sellaisena kun se olisi voinut soida H2O:ssa lokakuussa 1994.