Kun valokuvaaja tarkentaa linssin läpi hän pyrkii säilömään näkemänsä. Ja usein näyttämään sen muillekin etenkin, jos kyseessä on ammattivalokuvaaja tai taiteilija. Jos valokuvan ottaja on homo-bi -mies, hän katsoo toista miestä eri tavalla, kuin heteromies tai toista sukupuolta oleva katsoisi.
Tällaiset miesten valokuvat ovatkin olleet voimakas tapa kertoa homo-bi -miesten olemassaolosta ja miehuuden moninaisuudesta. Ne ovat myös olleet keino esittää miesten välistä intiimiyttä. Tällaiset kuvat ovat merkinneet paljon paitsi homo-bi -miehille ja -yhteisöille, myös laajemmin yhteiskunnalle. Varmasti niillä on ollut valtaisa merkitys myös heteromiehille, jotka ovat niiden tukema oppineet erotisoimaan omaa vartaloaan, varmasti siinä itsetunto ja -tuntemus paranee.
Valokuvat miehistä voivat tarjota myös homo-bi -miehille uusia näkökulmia omaan identiteettiin ja kokemukseensa miehenä olemisesta. Kuvat voivat rikastuttaa käsityksiä maskuliinisuudesta ja kauneudesta. Ne tarjoavat vaihtoehtoisen näkökulman perinteiselle heteronormatiiviselle miesihanteelle.
Valokuva on representaatiota siinä missä homo-bi -hahmot elokuvissa, televisiossa ja mediassa. Se ei vain heijasta todellisuutta, vaan myös luo sitä. Monistettu kuva tavoittaa useammat silmäparit, kuin katoava hetki.
Tom Bianchi kuvasi joka kesä gaymiesten ilakointia auringonpaahteessa legendaarisella Fire Islandilla New Yorkin kupeessa. Saari tarjosi pakopaikan mantereen homofobiasta joka kesä kymmenelle tuhannelle miehelle. Hän oli amatöörikuvaaja, joka aloitti polaroidien ottamisen kesällä 1975. Oli selvä, että mikään valtavirran taho ei niitä julkaisisi. Vuosikymmeniä myöhemmin, kun kuvat olivat näyttelyssä, ne olivat ajankohtaisempia kuin ne olivat tuoreeltaan: Yhdysvallat oli siirtynyt Trumpin aikaan ja sorto vähemmistöä kohtaan iski taas silmille.
Ikkunan menneen maailman miesten väliseen toveruuteen ja rakkauteen tarjoaa myös teos LOVING A Photographic History of Men in Love (2020), newyorkilaisen pariskunnan, Hugh Nini ja Neal Treadwell, kokoama kuvakirja valokuvista, joita he löysivät kirpputoreilta ja kuolinpesistä paitsi eri puolita Yhdysvaltoja, myös Euroopasta, Australiasta ja Japanista. Emme nykyäänkään vielä näe tarpeeksi miehiä keskenään yhtä luontevina. Tosin tässä yhteydessä on muistettava, että jako hetero- ja homoseksuaaleihin on polarisoitunut toisen maailmansodan jälkeen.
Miesten intiimistäkin toveruudesta kertoo myös My Buddy: World War II Laid Bare (2018). Dian Hansonin kokoama teos on tänä päivän erittäin koskettava – se näyttää nuoria miehiä rintamilla taisteluiden välissä. Kuvia katsoessa ei voi olla ajattelematta, miten moni hymyilevistä nuorukaisista päätyi teurasjätteeksi sotatantereilla.
Valokuva voi toimia vain esteettisen mielihyvän lähteenä, tai se voi herättää ajatuksia. Se voi antaa ideoita uudesta pukeutumistyylistä tai auttaa hyväksymään oman seksuaalisuuden tukahdetettuja sävyjä.
Etenkin eroottiset valokuvat olivat kaikki pitkään kielletty huvi, levittäminen laitonta. Homo-bi -miehille suunnatuissa lehdissä, niitä kuitenkin julkaistiin. Esimerkiksi Pierre & Gillesin valokuvat, siinä missä Touko Laaksosen piirroksetkin, ovat luoneet sitä kuvastoa, joka homo-bi -miehiin tänäkin päivänä liitetään.
Sosiaalisen median aikakautena näemme, kuinka homo-bi -miehet ottavat vaikutteita gayvalokuvien historiasta poseeratessaan. He esittelevät itseään voimaannuttavissa asennoissa ja tilanteissa, joissa heidän identiteettinsä ja yhteytensä muihin miehiin korostuu. Tämä tuo esiin sen, miten visuaalisella ilmaisulla voi olla syvä vaikutus yksilöiden itsetuntoon ja yhteisölliseen identiteettiin.
Sallivemmilla sosiaalisen median alustoilla, kuten TikTok, X tai Youtube nuoret miehet tekevät tänä päivänä videoilla sitä, mitä olemme aiemmin nähneet esimerkiksi Robert Mappelthorpen tai Bruce Weberin kuvastossa. Eivätkä tätä kuvastoa toista pelkästään gay-bi -miehet.
Miesten läheisyys, miehen vartalo erityisesti penis, ovat yhä tärkeitä tuoda esiin, mitä moninaisempina versiona ja esitystapoina sitä parempi.
Päivitetty 2023-08-05
