Deittiappiksien käyttäjät ovat viime aikoina saattaneet silloin tällöin nähdä ”on PrEP” -maininnat turistien deittiprofiileissa tai ulkomaanmatkoilla. Kyseessä on lääkitys, joka ennaltaehkäisevä lääkitys, jonka tarkoitus on estää hivin tarttuminen. PrEP-käyttäjä ei siis ole millään tavalla sairas, päinvastoin hän haluaa vältää sairastumisen.

PrEP on nyt tulossa myös Euroopan alueelle. Lontoossa uusien hiv-tartuntojen määrä homomiesten keskuudessa on pudonnut reippaat 40 prosenttia edellisvuodesta. Täyttä varmuutta PrEPin osuudesta tartuntojen vähentymiseen ei ole, mutta muutakaan selitystä ei tulokselle tuoreessa tutkimuksessa keksitty.

Prep on jo hyväksytty hivin estolääkkeeksi Britanniassa, mutta sitä ei vielä saa Kansallisen terveyspalvelun kautta. Myös muualla EU:ssa Truvadan käyttö Prep-estolääkkeenä sai viranomaisten hyväksynnän viime vuoden lopulla. Englannissa Truvadan rinnakkaislääkettä onkin hankittu ulkomaisten nettikauppojen kautta.

Yhdysvalloissa hiv-negatiiviset ovat voineet käyttää PrEp-lääkitystä jo kohta kolme vuotta ja huomattava osa yhdysvaltalaisista terveysvakuutuksista korvaa Truvadan käytön hivin ennaltaehkäisytarkoitukseen. Tällä hetkellä Truvadaa ei saa Suomessa eikä muissa Euroopan maissa määrätä hivin ennaltaehkäisyyn. Ensimmäinen maa Euroopassa, jossa lääkeviranomaiset tulevat hyväksymään PrEPin on todennäköisesti Iso-Britannia, jossa miestenvälisessä seksissä saadut hiv-tartunnat ovat nousussa.

PrEP (pre-exposure prophylaxis) tarkoittaa ennen mahdollista altistumista hi-virukselle otettavaa ennaltaehkäisevää lääkitystä, jonka tarkoituksena on estää hivin tarttuminen. Lääkehoito toteutetaan ottamalla yksi pilleri joka päivä.

Yhdysvaltain terveysviranomainen (CDC) suosittelee PrEPin käytön harkitsemista niille, joilla on huomattava riski saada hiv-tartunta: pääasiassa siis miehille, joilla on hiv-positiivinen kumppani, anaaliyhdyntää ilman kondomia tai todettu jokin seksitautitartunta viimeisen kuuden kuukauden aikana.

PrEP-lääkityksellä oleva tarvitsee hiv-testin kolmen kuukauden välein. Mikäli PrEP-lääkityksestä huolimatta saa hiv-tartunnan, pelkän PrEpin syömisestä voi olla haittaa. Ilman toista viruslääkettä virus saattaa tulla sille vastustuskykyiseksi.

Säännöllinen PrEP-lääkitys tarjoaa hyvän suojan hiv-tartunnalta, mutta suoja ei kuitenkaan ole 100-prosenttinen. Myös kondomin käyttö suojaa hyvin hiv-tartunnalta. PrEP-lääkitys ei suojaa muilta seksitaudeilta.

Aiheesta lisää: Yle, hiv-point