Aiemmin tänä vuonna julkisuuteen päätyi video, jolla amerikkalainen räppäri Isaiah Rashad, 31, nähtiin harrastamassa suuseksiä miesten kanssa. Video nostattikin kysymyksiä räppärin seksuaali-identiteetistä. Nyt hän vastasi itse arvailuihin The Joe Budden Podcastissa.

”Sanoisin, että olen seksuaalisesti joustava. Opettelen yhä sitä puolta itsessäni. Mutta pohjimmiltaan se tarkoittaa sitä, että en pysty täysin kontrolloimaan kehen ihastun. Ja vaikka kasvoin deittailemalla lukiossa yhdenlaista tyyppiä ja yliopistossa yhdenlaista ei se tarkoita, että nyt aikuisena olisin siinä asiassa yhtä rajoittunut. Ihastun enemmän persoonallisuuteen ja joskus ihastun älykkyyteen ja toisinaan kyse on vain ihastumisesta toiseen ylipäänsä.”

Rashad kertoo myös, että elää monogamiassa tyttöystävänsä kanssa, mutta että hänellä ei enää ole odotuksia sen suhteen kehen tuntee vetoa.