Avoimesti gay näyttelijä Leslie Jordan kuoli auto-onnettomuudessa eilen. Kuolemasta ensimmäisenä kertoneen TMZ:n mukaan Jordan oli ajamassa autollaan Hollywoodin läpi, hänen arvellaan saaneen akuutin sairauskohtauksen, menettäneen autonsa hallinnan ja ajaneensa päin seinää.

Leslie Jordan kasvoi Tenneseessä, keskellä amerikkalaista raamattuvyöhykettä. Hänen vanhempansa olivat syvästi uskonnollisia ja babtistikirkon aktiiveja. Hän kertoi äidilleen olevansa gay jo 12-vuotiaana ja kaksi vuotta myöhemmin koulukavereilleen. Haastattelussa The Guardianille hän kertoi kamppailleensa sen kanssa, miten sovittaa suuntautumisensa uskontonsa kanssa.

”Minä todella halusin olla hyvä kristitty, oikeasti halusin. Halusin seurata Jeesuksen opetusta parhaimpani mukaan, ja yritin, mutta sitten tämä koko gay juttu alkoi tapahtua. Seitsemäntoistavuotiaana hylkäsin uskonnon.”

Jordan opiskeli viestintää ja teatteria ja muutti 27-vuotiaana Los Angelesiin, koti löytyi West Hollywoodista. Hän hullaantui eloisasta gayliikkeestä ja pridekulkueista, joihin hänellä oli tapana ”riisutua jocktrappeihin”.

Kun aidsepidemia vyöryi päälle Jordan liittyi vapaaehtoiseksi Project Angel Food-järjestöön, joka toimitti ilmaista ruokaa kotiin hiv- ja aids-potilaille. Hänellä oli usein tapana jäädä hetkeksi sairaiden luokse ruokia toimittaessaan. Hänen sosiaaliset taitonsa huomattiin ja hän siirtyi Project Nightlightsin ”ystävä-ohjelmaan”, hän antoi tukea ja seuraa aidsiin kuolemassa oleville.

Jordan näkyi uransa aikana elokuvissa ja tv-sarjoissa sekä teatterissa. Ehkä parhaiten hänet muistetaan rooleistaan tv-sarjoissa Will & Grace, American Horror Story, Call Me Cat ja The Cool Kids. Uraan mahtui myös syrjähyppy, kuten Celebrity Big Brother 2014.

Jordan on kertonut, että häntä on monta kertaa uransa aikana pyydetty ”vaimentamaan” suuntautumistaan ja käyttäytymään ”miehekkäämmin”, hän ei koskaan niihin suostunut.

”Kun on sen kaiken keskellä, sitä ei huomaa – mutta näin jälkikäteen  voin todeta: Olin todella rohkea, kun olin niin gay niin varhain”.

Koronapandemian aikana Jordanista tuli tunnetumpi kuin koskaan aikaisemmin joka päiväisillä Instagram-päivityksillään elämästä lockdownin aikana. Vuoden 2020 aikana hänen seuraajiensa määrä nousi 80 000 yli viiteen miljoonaan. Suosituissa päivityksissään hän enimmäkseen katsoi videoklippejä, kuten popsi aamupalaansa pornoa katsoen ja kommentoiden.