Miesten testosteronitasot ovat laskussa, samoin siemennesteen määrä, mutta peniksen koko on kasvanut – merkittävästi. Kyseessä on nimenomaisesti täysin jäykistyneen peniksen koko, joka on jopa useita senttejä enemmän kuin reilu sukupolvi sitten. Tämän päivän erektoitunut penis on keskimäärin 24 prosenttia pidempi kuin se oli 29 vuotta sitten.

Tutkimus kattaa kaikkiaan 55 761 miestä. Tutkimusta varten ei tehty mittauksia, vaan data kerättiin aikaisemmista tutkimuksista. Tarkastelussa oli kaikkiaan 75 aikaisempaa tutkimusta vuosilta 1942-2021. Tulokset julkistettiin ystävänpäivänä The World Journal of Men’s Health lehdessä.

Tutkijat pitävät peniksen koon suurentumista merkittävä seikkana, mutta he eivät osaa sanoa mistä se johtuu.

Tulos: 29 vuodessa keskimääräinen peniksen pituus erektiossa on kasvanut 12,2 sentistä 15,24 senttiin.

Tutkijat toteavat, että jokin voimakas tekijä vaikuttaa miesten kehoihin ja olisi tärkeätä selvittää mikä se on. Tutkijan mukaan peniksen koko tulisi mitata ja rekisteröidä terveydenhuollossa siinä missä miehen kehon pituuskin, systemaattisesti, kirjoittaa Advocate.

Tutkimus todisti myös peniksen koon alueelliset erot; pisimmät ovat Afrikassa Saharan eteläpuolella ja lyhyimmpät Itä-Aasiassa.

Aiheesti kirjoitti myös Helsingin Sanomat.