Jeff Molina on vihainen vapaaottelija, sillä hänet pakotettiin tulemaan kaapista, minkä hän teki kertoen biseksuaalisuudestaan sosiaalisessa mediassa. Hänellä ei ollut mitään aikomuksia kertoa asiasta ja olle ”se biseksuaali vapaaottelija”, mutta kun hänen yksityinen videonsa, missä hänellä on seksiä miehen kanssa vuodettiin julki, hän teki sen.

Molina kirjoitti Twitter-tilillään perjantaina:

En halunnut tehdä tätä näin, mutta mahdollisuus tehdä tämä kun olisin valmis riistettiin minulta. Olen pyrkinyt pitämään deittailuni yksityisenä ja poissa sosiaalisesta mediasta. Olen deittaillut tyttöjä koko elämäni ja tukahduttanut tunteet, joita minulla oli läpi opintojeni ja senkin jälkeen kun osa unelmastani toteutui ja pääsin UFC:een [vapaaottelujärjestö].

Olen melko aika miehekäs kaveri ja ronski huumori on aina ollut osa minua. Ajatus siitä, että kaverini, joukkuetoverini ja ihmiset, joita arvostan kohtelisivat minua erilailla jonkin sellaisen takia, mitä en voi kontrolloida, oli jotain mitä en voinut ymmärtää. Tässä lajissa, missä suurin osa faneista on sellaisia homophobisia kullinimijöitä kuin he ovat en nähnyt itseni tekevän tätä urani aikana. Halusin, että minut tunnetaan taitojeni takia ja siitä mille olen antanut elämästäni viimeiset 11 vuotta, eikä ”bi vapaaottelijana”, josta olen varma, että se kääntyy muotoon ”gay vapaaottelija”.

Molina sai todeta faniensa homofobian viime kesänä, kun hän oli ainoa vapaaottelija pridekuukautena [USA:ssa kesäkuu], jolla oli yllään sateenkaariväritystä eräässä ottelussa. Reaktiot olivat kielteisiä ja hän totesi silloin lakonisesti mediatilaisuudessa, että hänen uskomuksensa siitä, että ihmisest 2022 olisivat hiukan avarakatseisimpia ei aivan pitänyt paikkaansa.

Tällä hetkellä Jeff Molina on kilpailukiellossa vedonlyöntipetostutkimuksen vuoksi.

Twitterissä hänen postauksensa on tämän julkaisuun mennessä katsottu 2,6 miljoonaa kertaa ja se on saanut 13 600 tykkäystä.