Suuren valtamedian huomionkin saanut ensisijaisesti naispuolisille ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville suunnattu Kvääristö baari-kahvila avatiin joukkorahoituksen ja muiden rahoittajien turvin viime kesäkuun alussa. Yhä avoinna olevilla verkkosivuilla mainostetaan tapahtumia ja palveluita, vaikka baari sulkeutui yllättäen ja ilman selityksiä jo helmikuussa.

Kvääristön taustalla oli Queer Group Oy, joka yritti alkuviikosta hakeutua konkursiin, kertoo Iltalehti. Konkurssia haettiin kuitenkin virheellisesti, eikä sitä asetettu, vaan oikeus jätti asian tutkimatta kuten puutteellisten hakemusten kohdalla tehdään. Lain mukaan vain osakeyhtiön hallitus voi hakea konkurssia, nyt sitä haki vain pääomista Ellen Kantola yksin.

Viranomaistietojen mukaan Queer Group Oy:llä ei ole hallitusta. Kantola oli Iltalehden tietojen mukaan aiemmin hallituksen ainoa jäsen, mutta erosi helmikuussa, varajäsentä ei enää ollut.

Kantola oli konkurssihakemusta varten pitänyt yhtiökokouksen, jonka ainoa osallistuja ja puheenjohtaja hän oli.

Epäselväksi jää, miksi yhtiökokous ei valinnut hallitusta. Ilman hallitusta yritys voidaan määrätä selvitystilaan.

Hylätyn konkurssihakemuksen tietojen perusteella yritys teki suuret tappiot, velkoja on 166 800 euroa, varoja 68 000 euroa.

Kvääristöstä ei ole saatu mitään kommentteja niitä kysyneille medioille, Kantola kieltäytyi myös kommentoimasta Iltalehdelle.

Yleisesti tiedossa olevan vakiintuneessa konkurssimenettelyssä kompurointi vaikuttaa oudolta ottaen huomioon, että Kantola on tuotantotalouden opiskelija.