Ajankohtainen aihe

Tuure Boelius

Tuure Boelius: ”Minulla oli sellainen ajatus, että minulla on ihan saakelin pieni muna”

Seksi ja suhteet •
Tuure Boelius on aiemminkin kertonut avoimesti ulkonäköpaineistaan. Nyt hän jakaa miehille tyyppillisen epävarmuuden tunteen oman peniksen koosta.
2021-01-28

Tuure Boelius: ”Painan 50kg, mutta koen häiritsevän usein itseni isoksi ja lihavaksi”

Lifestyle •
Huippusuosittu laulaja ja somevaikuttaja kertoi kärsivänsä vääristyneestä kehonkuvasta.
2021-01-05

Tuuren Boeliuksen kesäkumibiisin video poistettiin Yleltä.

Uutisia •
Tuuren kesäkumibiisin video poistettiin vähin äänin Yle Areenasta, kun kävi ilmi, että yksi sen tekijöistä on tuomittu seksuaalirikoksesta.
2020-07-24

Tuure Boelius: ”Olisi ihanaa harrastaa turvallista ja ihanaa rakkausseksiä”

Seksi ja suhteet •
Koronakesän kumibiisin esittää Tuure Boelius. Biisin taustalla on Antti Tuiskun hittien tekijä.
2020-05-29

Tuure Boelius: ”Haluan istua omalla, kullatulla valtaistuimellani”

Kulttuuri •
Tuure kertoo Ylen haastattelussa tulevaisuuden suunnitelmistaan ja roolimallin viitan painolastista.
2019-03-16

Vuoden homo teki biisin rakkaudesta lätkänpelaajaan

Uutisia •
Vloggaaja ja näyttelijä Tuure Boelius jatkaa laulajan uraansa uudella sinkulla Lätkäjätkä-Ville.
2018-05-03

Vuoden homo debytoi ensisinglellään

Musiikki •
Vuoden homo, Youtube-tähti ja näyttelijä Tuure Boelius on nyt myös artisti, sinkku Eikö sua hävetä julkaistiin tänään.
2017-08-11