Netflix, pitkään maailman johtava striimingjätti, on joutunut uuteen tilanteeseen menettäessään katsojia striimauspalveluiden kiristyvässä kilpailussa, etenkin uusi, mutta  perusteellisella työllä pohjustettu, Disney+ lienee tässä merkittävässä roolissa, sillä se on saanut paljon tilaajia koko perheen kassamagneeteillaan. Lisäksi Netflix sulki palvelunsa Venäjällä sen hyökäyttyä Ukrainaan menettäen 700 000 tilaajansa siellä. Persianlahden maiden painostus tulee siis ratkaisevalla hetkellä.

Persianlahden maiden ryhmän vaatimuksen esitti Saudi-Arabian mediaviranomainen ja Persianlahden maiden yhteistyöneuvosto (Gulf Cooperation Council, GCC). Siinä ei tarkasti yksilöidä tiettyjä ohjelmia, vaan viitataan ”islamin ja yhteiskunnan arvojen vastaiseen” sisältöön, kirjoittaa Guardian. Netflixiä on pyydetty poistamaan kuvatun kaltainen sisältö sekä lapsille suunnattu sisältö. Jos Netflix ei noudata määräystä, seuraa ”tarpeellisia oikeudellisia toimenpiteitä”, toteavat Saudi-viranomaiset.

Kyseiset kuusi Persianlahden valtiota ovat GCC:n jäsevaltiot Bahrain, Kuwait, Oman, Qatar, Saudi Arabia ja Arabiemiraatit – siis myös suomalaisten suosima matkakohde Dubai. Emiraatteja on pidetty Persianlahden alueen vapaamielisempänä maana, vaikka sielläkin on pitkään sensuroitu etenkin elokuvia. Qatarissa taas pidetään jalakapallon MM-kisat, joiden tiimoilta hlbtqi-oikeuksista on esitetty huolta jo muutaman vuoden.

Saudi-Arabia valtio-omisteisen uutiskanava Al-Ekhbariyan mukaan estää halutaan ”Netflixin lapsille suuntaamat elokuvat ja sarjat, joissa edistetään homoseksuaalisuutta draaman varjolla”. Kanavan haastatteleman juristin mukaan kyseessä ovat ”lapsillemme, lapsenlapsillemme ja tulevalle sukupolvelle hyvin valitettavat ja tuskalliset kohtaukset”.

Homoseksuaalisuus on rangaistavaa kuolemalla Emiraateissa, Qatarissa ja Saudi-Arabiassa. Kaikki kuusi valtiota voivat karkottaa hiv-positiiviset matkustajat.