Jo useamman viikon ajan on vellonut keskustelu Twitteristä. Twitter on poikinut olemassa olonsa aikana kohtalokasta draamaa myös valtamedian puolelle, tai ehkä pitäisi sanoa perinteisemmän valtamedian puolelle, sillä vallankäyttö on Twitterissä keskeistä.

Me hlbtq-henkilöt muistamme Twitteristä nousseet kohut ainakin liittyen Teri Niitin twiittiin, joka johti siihen, että hän menetti töitään ja sitten kuoli yllättäen vuoden kuluttua. JK Rowlingiin kohdistetty painostus on kestänyt jo vuosia. On tullut tavaksi lainata päättäjien – ja kenen tahansa – twiittejä jutun aiheiksi ja lööppien täkyiksi tai toimittajan omaa agendaa tukemaan.

Twitterin pesän tärkein rakennusaine on draama. Eikai siis ihme, että omistajanvaihdoksesta kertovat jutut ovat täyttä draamaa. Pari päivää sitten laadukkaasta journalismistaan tunnettu brittiläinen The Guardian ratsasti draamalla jopa siinä määrin, että povasi Twitterin kaatuvan teknisten ongelmien vuoksi ”tunneissa”, perustuen yhteen twiittiin.

Olemme saaneet myös nähdä poliittisten päättäjien ja vastaavien harmittelua siitä, että Twitterin kaltainen tärkeä yhteinen keskusteluareena on kriisissä. Omistaja voi tehdä liikeyritykselleen mitä haluaa, mutta kun lähtökohtaisesti liikeyritys on olemassa tuottaakseen omistajalleen rahaa, onko ihme jos tappiollista liiketoimintaa yritetään muuttaa?

Eniten Twitter-keskustelussa kuitenkin huvittaa, ihan itsekseen hihittelyyn asti, se, että tässä ”ihana upea keskusteluareena” -haikailussa unohdetaan täysin yksi merkittävä osa Twitteriä.

Porno.

Twitter on ainoa suuri sosiaalisen median alusta, joka sallii paljastelemattoman seksuaalisen sisällön. Sen suosituimmilla seksuaalisen sisällön tuottajilla on miljoona seuraajaa, se lähes tuplasti enemmän kuin Sanna Marinilla.

Samalla ”yhteisellä torilla”, missä poliitikot parantavat maailmaa ja mielistelevät äänestäjiä, missä huomiohakuiset pyrkivät epätoivoisesti vaikuttajan asemaan, tepastelee ja patsastelee suuri joukko muita tappi tanassa ja lompsa levällään. Ero Metan sosiaalisen median alustoihin, Facebookkiin ja Instagrammiin, ei voisi olla suurempi, Twitteriin verrattuina ne ovat vanhoillisten kristittyjen tiukasti vartioituja linnakkeita.

Twitterillä onkin paljon gay-käyttäjiä, siitä on tullut Grindrin jatke ja välietappi matkalla Only Fansiin, jossa seksuaalisesta materiaalista sitten pitää jo maksaa. Twitterissä siis pesii tavallaan myös prostituutio.

Huolimatta siitä, että Twitter on ihailtavan avomielinen salliessaan seksuaalisen sisällön, en jäisi kaipaamaan tuon ”pöpilootan” kaatumista ja lakkaamista. Koska, mitään keskustelua siellä ei tosiasiallisesti käydä, sen sijaan sen avulla on käytetty valtaa eri mieltä olevien ajojahtiin. Ihmiskunnan pitäisi selvästi uudelleen oppia se, että mitä tahansa ei voi sanoa ja että jokainen vastaa sanomisistaan – sekä etenkin se, että sinun mielipiteesi on sinun.