Dokumenttielokuvafestivaali DocPointin liput ovat myynnissä ja tapahtuma alkaa 31. tammikuuta. Viikon kestoisella festivaalilla nähdään yli 80 ajankohtaista dokumenttielokuvaa.

Osana Katse sukupuoleen -teemaa Suvilahden Tiivistämö toimii myös Queer-päivän näyttämönä.  PopUp Kino Helsingin kanssa järjestettävät elokuvanäytökset käynnistävät tapahtuman, ja ilta huipentuu Queer Night with Fado Bicha -iltaan, jossa esitetään It’s Not Fado, It’s Faggot Fado -lyhytdokumentti sekä nähdään suoraan Lissabonin hämyisiltä klubeilta Suomeen saapuvan Fado Bicha -yhtyeen keikka, kerrotaan festivaalin tiedotteessa.

Katse sukupuoleen -teemaan on merkitty festivaalin ohjelmassa kaikkiaan 20 dokumenttia.

82-vuotias Andrzej Szwan on drag-artisti Lulla La Polaca, jonka kotimaa on Puola. Hänestä kertoo Boylesque.

All the Beauty and the Bloodshed voitti Kultaisen leijonan Venetsian elokuvajuhlilla vasta toisena dokumenttielokuvana palkinnon historiassa. Se kertoo kipulääkkeiden riippuvuudesta. Keskiössä vallokuuvaja ja aktivisti Nan Goldin, joka  muutti New Yorkin LGBTQ+-yhteisöön ja valokuvasi siellä ystäviään.

Varjo on henkilödokumentti suunnittelija Aalto Asplundista.

The Last Chapter on intiimi sukellus Bernardin elämään. Hän on kuusikymppinen, juuri eläköitynyt ja asuu Pariisissa kahden kissansa kanssa, jotka saavat suuren huomion.

Bernardilla ei ole ollut 90-luvun jälkeen yhtään parisuhdetta, vain yksittäisiä seksisuhteita tai pidempiaikaisia BDSM-suhteita. AIDS, johon hän ei itse sairastunut, jätti syvät traumat, joita hän avaa nyt ensimmäistä kertaa. ”Ehkä syy, miksen saanut AIDSia on se, että minulle on jotain vielä hirveämpää luvassa”, hän toteaa.

Rising Sun Bluesissa entinen seksityöntekijä opettaa ohjaajalle ammatillisia salojaan.