“Pese se sitten kunnolla”, kuului käsky. Suuri ja mahtava toppi oli matkalla ja kohta olisin kontallani. Tämä keskustelu oikeasti käytiin kerran. Arvostan itsekin puhtautta, joten tämä ei ollut mikään ongelma. Mutta kyllä se hiukan huvitti. Se ei ole huono asia, sillä huumori sopivissa määrin piristää seksiäkin kummasti. Ja perusteellinen alapesu virkistää siiinä missä lasillinen vettä yläkautta nautittunakin. Mutta, jos en käskemättä ymmärtäisi puhdistautua, en ymmärtäisi mitä ”kunnolla” merkitsee. Siispä ihmiset, kunnioittaa toisianne – tämä joiltakin unohtuu irtoseksin ihmemaassa rellestäessä.

Rakastan peppua! Omaani ja sitä toista, jota joskus on tarjolla. Mutta, kuten me homomiehet jo varhaisessa vaiheessa sisäistämme, peppuseksiin ei voi heittäytyä tuosta vain ja milloin tahansa. On varottava vastakkaiseen suuntaan kulkevaa liikettä. Ennen panemista on paneuduttuva puhdistautumiseen. Carpe diem, mutta venaa vartti!

Suihkupäät, kumipullot ja muut härpäkkeet

Kiitos kehityksen, enää ei tarvitse pelleillä suolihuuhtelupussukoiden kanssa kontallaan klinkkerilattialla. Anaaliseksiin valmistautuminen ei ole koskaan ollut helpompaa!

Hyvin varustelluista erikoisliilkeistä ja jopa Amazonista saa anaalisuihkuja, jotka voi liittää suoraan tavalliseen suihkuun tai siihen alapesuriin, joka kuuluu useimpien suomalaiskotien vakiovarustukseen. Suihkupää vain irti, muutamalla nopealla ranneliikkeellä uusi suihkupää, anaalisuihku, kiinni ja puhdistautuminen voi alkaa. Varasithan mukaasi liukuvoidetta? Sitten vain istahdat pöntölle kuten normaalisti, tarkistat että vesi on kädenlämpöistä ja viet anaalisuihkun hitaasti mutta varmasti lemmenportin läpi nautinnon käytävälle ja otat vastaan raikkaan suomalaisen vesijohtoveden puhdistavan vaikutuksen. Säädä vedenpainetta varovaisesti, hiljainen paine riittää. Oleellista on, että vesi menee sisään, ei sen paine. Anaalisuihkupää onkin useimmiten suunniteltu tämä mielessä ja siinä on vain muutama pieni reikä, mistä vesi tulee.

Anaalipesuun on saatavilla on myös kumipulloja ja muuta härpäkettä, mutta mielestäni ne ovat vähemmän mukavia ja vähemmän käteviä käyttää.

Älä missään nimessä käytä saippuaa tai mitään muutakaan puhdistusainetta peräsuolen huuhteluun. Anuksen kuuraaminen haluamallasi tuoksusaippualla riittää nirsoimmallekin nirppanokalle. Toista liikesarja kunnes vesi tulee kirkkaana ulos. Anaalisuihkua ei tarvitse viedä pohjukkaan saakka. Eikä se istuma-asennossa helposti onnistukaan, sillä peräsuoli on istualla ollessa mutkalla. Syvempi huuhtelu onnistuukin helpommin kyykyssä lattialla.

Kun paluuvesi pysyy kirkkaana on alapesu valmis. Mutta heti ei kannata hypätä nelinkontin punkkaan, sillä kaikki pesuvesi ei ole vielä välttämättä tullut ulos. Odota vielä muutama minuutti pytyllä, että suoleesi ei jää vettä, joka valuisi lakanoille. Tai mikä pahinta, mikä saattaisi tuoda hämmentävän tilanteen kesken penetraation. Huolella tehdyn pemppupesun jälkeen pysyt raikkaana eli panovalmiina parisen tuntia.

Vaara vaanii siellä

Liian usein tehtynä suolen kuuraus voi kuitenkin olla haitallista. Pesu kuivattaa herkkiä limakalvoa ja niihin voi helpommin tulla haavoja, mikä altistaa hiville, klamydialle ja muille seksitaudeille. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos sallit vieraiden miesten tulla takaporttisi tuolle puolen. Suolen herkältä pinnalta taudit tarttuvat herkästi, jos niitä on. Pesujen ja yhdyntöjen välillä kannattaakin panostaa anaalin huoltoon. Neutraali ihovoide hellii myös peräaukon herkkää pintaa. Anaaliyhdynnän molemmat osapuolet nauttivat, kun iho on kaunis ja ehjä.

Osa asiantuntijoista on jopa sitä mieltä, että koko anaalipesu on tarpeeton. Jos ruuansulatuksessa ei ole häiriöitä ja suoli toimii, riittää peräsuolen alemman osan pesu muutaman sentin syvyydeltä. Nautinnonkäytävään kannattaa päästää virvoittavat vedet vain niissä erikoistapauksissa, kun sisempi sulkijalihas halutaan avata. Ja sen avaamiseen on vain kaksi syytä.

Niin paljon mahtuu pieneen persikkaan

Peräsuoleen mahtuu normaali penis ilman ongelmia. Syvyyden puolesta siellä on tilaa 12-18 senttiä. Yleisin peniksen pituus on 13 senttiä. Peräsuoli aistii lähinnä paineen. Miehet yleensä mahtailevat peniksen pituudella, mutta paksuus on se mikä anaalissa tuntuu parhaimmalta. Homofobisista väitteistä huolimatta anaaliseksi ei venytä paikkoja pysyvästi. Koska rentoutuminen on oleellisen tärkeää anaaliseksissä, kannattaa myös puhdistautumista miettiä sen kannalta. (Munahaukat huomio, sitä parrun kokoa on mautonta ja epäkunnioittavaa kysyä.)

Jos takaporttiasi vasten jyskyttää normaalikokoinen korkeintaan noin 13-senttinen patukka, voit tosiaan hyvän kakan päivänä selvitä ilman anaalisuihkua, sillä sisälläsi on todennäköisesti riittävästi tilaa. Mutta on kaksi syytä, joiden vuoksi kannattaa olla mahdollisimman varma siitä, että takaportin jälkeinenkin maasto on raikas ja puhdas perälle asti. Molemmat liittyvät sulkijalihakseen ja sen hallintaan. 

Frankie say: RELAX!

Jos panomiehelläsi on normaalia suurempi penis, etenkin jos se on normaalia paksumpi, pano on huomattavasti miellyttävämpi, jos voit rentouttaa anusaukkosesi tai jopa kutsuvasti avata sitä vähän. Kyseessä on sama liike, joka tapahtuu ulostaessa. Jos niin teet, haluat tietenkin olla todella varma, että mitään ei tule ulos, vaan jotain ihanaa tulee sisään.

Jos olet tehnyt Kegelisi pystyt halutessasi hallitsemaan alapään lihaksiasi ja hyväilemään niillä sisälläsi olevaa penistä. Voit viedä anaaliseksin toiselle tasolle. Jos nautinnon käytävälle olisi jäänyt eilistä lounasta se lähtisi nyt liikkeelle. Kegel-velhojen kannattaa siis syventyä puhdistautumiseen, jotta pääsevät käyttämään taitojaan täydellä antaumuksella. Penistä puristeleva anus on todella kiihottava ja saa paatuneimmankin runkkarin hekuman huipulle järjellisessä ajassa. Kegeleistä on hyötyä myös panevalle osapuolelle. Anuksessa pamppaileva penis ilahduttaa taatusti jokaista iloista pyllistäjää.

Pari sanaa hysteerisistä nylkyttäjistä

On miehiä, jotka ovat lähes hysteerisiä kakasta. Heidät tunnistaa muun muassa siitä, että he kehottavat sinua ”pesemään sen kunnolla”. Sehän on täysin turha kehotus. Jos bottomi ei ymmärrä ”sen” pesemisen tärkeyttä, ”kunnolla” ei sekään merkitse hänelle yhtään mitään. Turhaa komentelua siis, joka kertoo vain komentelijan omista ongelmista. Monesti nämä miehet ovat myös huonoja panemaan ja kammoavat vain mahdollista vahinkoa koko ajan. Todennäköisesti pano hänen kanssaaan sujuukin näin: kerran kokonaan sisään, lyhyitä nylkyttäviä liikkeitä, kunnes hän on valmis. Kaikki toiveet enemmän maalailevista vedoista kaikuvat seinille ja hukkuvat paniikinomaiseen välttelyyn. Kikkeliskokkelis, mitäs läksit. Kouluttamalla heistäkin voi toki saada kelpo panijan, mutta nykyajan hektisessä deittailukulttuurissa, kuka viitsii? Olisiko heilläkään motivaatiota? Tack och adjö.

On turhaa teeskennellä, että anus olisi jotain muuta kuin se on. Aina hyväkään pesu ei takaa tahratonta puhtautta. Etenkin, jos seksikumppanisi penis on hyvin pitkä, se todennäköisesti nappaa jotain mukaansa.

Itse kannatan äärimmäiseen tahrattomuuteen panostamista etenkin silloin kuin kyseessä ei ole vakituinen kumppani. Vakituisen ja turvallisen miehen kanssa voi halujen iskiessä ottaa enemmän riskiä, mutta uuden kumppanin kanssa vahinko, vaikka pienikin, voi aiheuttaa kiusallista hämmennystä. Tai sen, että suuri mahtava toppi on ulkona ovesta alta minuutin. Niinkin kävi kerran, kun minulle tuli panon jälkeen kiire käymälään, vaikka mitään sotkua ei hänen ylhäisyytensä tarvinnutkaan kohdata. Heippa. Block. Delete.

Useimmilla homo- ja bi-miehillä on kuitenkin kokemusteni mukaan terve suhtautuminen peräseksin riemuihin. Jotkut voivat jopa innostua auttamaan syväpuhdistuksessa ja se voikin olla todella kiihottava esileikki! Hyvän seksin paras tae onkin avoin ja leikkisä mieli. Samoin kuin hyvän elämän muutenkin.

Carpe diem ja venaa vartti!