Valokuvat ovat deittailun kovinta valuuttaa. Hyviin tapoihin ei kuulu lähettää niitä pyytämättä, mutta kun tunnelma lämpenee on hyvä, jos on heittää muutakin kuin kuumaa läppää. Kaikki eivät halua alastonkuvia nähdä, säästetään heidät siltä. Nämä vinkit ovatkin teille muille, joita peniskuvat kiinnostavat.

Ja peniskuvat ovat kuitenkin osa deittailun todellisuutta. Siitä kertoo esimerkiksi tämä videotaideteos.

Kuvien ottaminen on kuten ruuanlaitto. Jokainen sitä tekee, mutta kaikki eivät siinä ole hyviä. Jotkut epäonnistuvat ikävästi. Osa luottaa ammattilaisiin. Deittiapeissa näkyykin valokuvaajia, jotka tarjoavat palveluitaan. Rohkeimmat voivat pyytää myös kaverilta apua. Jos kuitenkin ujostuttaa, jokainen voi oppia ottamaan hyviä kuvia. Se onnistuu ihan hyvin nykyisillä älypuhelimilla. Kallista järjestelmäkameraa tai studio-olosuhteita ei tarvita.

Kuten kaikessa tekemisessä, myös peniskuvaa ottaessa kannattaa miettiä hetki. Kuvaan kannattaa panostaa, sillä kuvaa katsotaan aina sillä silmällä. Mitä kaikkea kuvasta voi päätellä? Jos se on suttuinen selvästi valmistautumatta räpsäisty, se jättää ronskin kuvan. Nopea päätelmä on, että tämä mies rykäsee kerralla sissään ja rynkyttää vain omaksi ilokseen. Ei jatkoon.

Peniskuvien yleisimmät mokat

Ensin kertaan tässä pahimmat ja yleisimmät virheet, mitä peniskuvissa on nähty.

Älä milloinkaan kuvaa penistäsi wc-pöntöllä. Vaikka miten olisi herkullinen jorma, niin tämä vie halut. Jos on pakko kuvata kylppärissä, kuvaa jortikkasi lavuaarin päällä. Siihen valokin yleensä osuu oikein kivasti. Muista kuitenkin putsata allas ennen kuvaa ja katso, että kaikenmaailman purnukoita ei näy kuvassa.

Älä kuvaa liian pimeässä ja vastavaloon. Eihän tästä näe mitään ja näyttää muutenkin luotaantyöntävältä. Kai sinulla muutenkin seisoo?

Niin, onhan kännykässä salama. Mutta ei tämä näytä yhtään ihanalta. Värisävyt vääristyvät ja rumastihan se kiiltelee. Ei kiitos.

Stondis oli joo hyvä, mutta oliko se niin ohimenevä, ettet ehtinyt katsoa, mitä muuta kuvassa näkyy? Tämä antaa epäsiistin vaikutelman. Miten on hygienia? Onko lakanut vaihdettu? Liian hätäinen tyyppi. Ei taida olla hyvää seksiä tiedossa. Ei jatkoon.

No niin, nyt on valaistus kunnossa. Mutta olisiko kannattanut pestä ja trimmata? Karvapehkon törrötys ja nöyhtä ovat turn off kaikille muille paitsi villimiehille ja epätoivoisille.

Eli nyt olet nähnyt miten tärkeää on, että valoa on riittävästi ja salama poissa päältä, että heppisi on puhdas ja siistitty, kuva-alassa ei näy mitään häiritsevää; ei epämääräisiä vaatekasoja, roskia, pulloja, tuhkakuppia, kenkiä. On ihan ok, että kuvassa näkyy taustalla asioita. Siisti keittiö, olohuone, sänky, maisema. Mutta valokuva on näissä todella herkkä – asetelman pitää olla tasapainossa. Se taas vaatii paljon järjestämistä ja valmistelua. Tuleeko hassuja varjoja? Varastooko jokin taustalla huomion? Varmempaa on siis ottaa kuva niin, että taustalla ei näy juuri mitään.

Parhaiten munakuvakin onnistuu päivänvalossa tai pöytälampun vieressä. Onhan se nyt groomattu ja trimmattu. Muistutan vielä, että epäsiisti pehko tai kuiva tai liian hikinen iho ei näytä kuvassa hyvältä.

Monet kuvaavat kalunsa erilaisten esineiden rinnalla. Yleismpiä ovat kaukosäätimet, limupullot ja -tölkit. Kenkiä, viinipulloja ja viivottimiakin näkyy. Tämä on tuomittu heteromaailmassa mauttomaksi. Minusta se on kuitenkin leikkisällä tavalla viehättävää. Tavallaan vekkulia. Mutta muista tässäkin, että kuva-ala on hallittu ja tasapainossa ja valaistus kohdallaan. Muuten tulee vain friikkifiilis.

Tarkenna kamera joko terskan ja esinahan väliseen kohtaan, jos se on sinulla kaunis. Ympärileikatuilla tämä kohta voi kuvissa näyttää rujolta. Toinen hyvä kohta tarkentaa on peniksen kärki, se näyttää kaikilla hyvältä.

Deittiapeissa vaihdetaan yleisimmin täydessä juhlakunnossa olevia peniskuvia. Niin hullua kuin se onkin, monet homo- ja bi-miehet eivät osaa tulkita lepotilassa olevaa penistä, vaan tuomitsevat sen automaattisesti alamittaiseksi. Se on kuitenkin typerä virhe. Pienimmillään peniksissä on melko vähän kokoeroja, ne ovat vain muutamia senttejä. Niistä on vaarallista lähteä tekemään mitään tulkintoja. Sen sijaan lepotilan ja erektion väliin mahtuu olomuotoja, jotka näyttävät kriittiseenkin silmään kiinnostavilta. Ja näissä näkyvä ero voi olla jo kymmenen senttiä.

Tarkenna kamera terskan ja esinahan väliin

Kuumia viestejä lähtellessäkin on kiva, jos käytössä on erektiokuvaa laajempi pakki. Harkitut pullotukset vaatteiden läpi ovat oiva työkalu tunnelman nostattamiseen. Niillä voi jopa korvata erektiokuvan.

Muista vielä:

  1. Ajattele hetki ennen kuvan ottamista: haluatko seksiä, vai elvistellä.
  2. Älä lähetä alastonkuvia kysymättä.
  3. Älä pyydä alastonkuvia heti ja hyväksy se, että et niitä välttämättä saa.
  4. Sinun ei ole pakko lähettää alastonkuvia, sinä päätät. Kaikki eivät niitä vaadi, joten voit valita seurasi ihan itse.

P.S. Peniskuvat puhuttavat.

Lue lisää: Komea TV-tähti kommentoi paljastavaa peniskuvaansa

Lue lisää: Peniskuvia ei ole liikaa, niitä on aivan liian vähän

Lue lisää: Staran peniskuva epäilyjen kohteena: ”Älkää pakottako minua ottamaan sitä esiin”