Sirkan tanssit ovat Helsingin gay-elämän klassikko, siinä mielessä kuin sanaa gay silloin käytettiin yleiskäsitteenä, nykyään niistä puhuttaisiin hlbtq-tapahtumana, sillä ne oli suunnattu kaikille. Ja kaikenlainen monenkirjava seksuaali- ja sukupuolivähemmistö niissä myös kävi.

Sirkan tansseiksi kutsuttiin Suomen ensimmäisen rekisteröidyn homojärjestön – eli hlbtq-järjestön – Psyke ry:n tanssi-iltoja, siis bileitä.

Nimensä Sirkan tanssit sai Sirkka Vähä-aholta (1924-2013), joka oli Psyke ry:n voimahahmoja. Hän oli kotoisin maasedulta, toimi sodan aikana pikkulottana ja muutti sen loppuvaiheissa Helsinkiin, mutta muutti välillä pois palatakseen taas 1960-luvulla. Hän oli mukana Psykessä pian sen toiminnan alkaessa 1970-luvun alussa.

Sirkan tanssien mainos Ysikutosessa.

Psyken tanssi-illat alkoivat pian järjestön muun toiminnan alkaessa. QX:lle puhuneet aikalaiset, kertovat Psyken voimahahmon HP:n vastustelleen tapahtumien aloittamista, mutta muuttaneensa pian mielensä, kun niistä muodostui yhdistykselle hyvä tulonlähde.

Sirkan tanssit -nimen Psyken tanssi-illat saivat 1973. Ruusulankadulla tanssittiin ensimmäisen kerran 1976. Tarkemmin Ruusulankatu 5, ravintola Mercurin kabinettikerroksessa, joka niden paikaksi vakiintui. Se oli pienehkö tila, joka ei ollut ravintolakäyttöön tehty. Sitä ennen oli tanssittu Kallion Cellassa ja Punavuoressa Gambrinissa sekä ihan oikeassa isossa discossa Senaattori-klubissa,  jolla on erityinen merkitys Helsingin DJ- ja discohistoriassa.

Senaattoriklubin promokuva 1973

Senaattoriklubi sijaitsi Ratakadulla, talossa numero 9, joka tunnetaan myös Insinööritalona. Se oli eliitin privaattikerho, jossa kävivät julkkikset ja mallit, 1971 liikeideaa kuitenkin muutettiin ja ovet aukesivat. Ne aukesivat myös gay-kansalle ja Psyken tanssit tulivat sinne. Psyke järjesti tanssit Senaattoriklubilla yksityistilaisuuksina, kirjoittaa Mikko Matlar teoksessaan Stadin diskohistoria. Senaattoriklubilla Psykenkin tansseissa soittanut DJ Lasse Laaksonen kertoo tunnelman olleen gay-kansan juhliessa erittäin riehakas, kun 1970-luvun alussa harvinainen herkku vapaus olla oma itsensä pääsi kunnolla villitsemään. ”Niissä illoissa oli tiskijukalle ehkä parasta yleisöä, koska he olivat todella vastaanttavaisia kaikelle, mitä heille tarjosi. En ihmettele ollenkaan, että diskokulttuuri alkoi Jenkeissäkin nimenomaan tämän porukan voimalla”. Discoboomi alkoi kasvaa 1974 ja muuttui disco-kuumeeksi 1977 Saturday Night Fever elokuvan myötä.

Se, että gay-asiakkaat saivat omia iltoja merkittävästä yökerhosta, jota voi verrata Teatteriklubin kaltaiseen paikkaan, on seikka, joka ansaitsee ison huomautusmerkin. Sitä ei tapahtunut uudelleen ennen 80-luvun alkua, kun Cabaret-klubi aloitti ravintola Kaisaniemessä, eikä sen lopettaessa 1986 vastaavaa nähty pitkään aikaan.

Senaattoriklubin kerrotaan olleen samettiseinäinen yökerhotyyppinen tila. Siitä tuli 1980 Disco Joy. 2000-luvun alussa alakerrassa oli suosittu Mocambo klubi ja sen jälkeen Sedu Koskisen Punavuoren Soho.

Ei ole tiedossa, miksi Psyken tanssit siirtyivät Ruusulankadulle varsin tavalliseen tilaan. Ehkä syynä oli pimeän viinan myynti bileissä, mistä on huhuja.

Psyken tansseja kuvailtiin näin vuonna 1974 yhdistyksen Ysikutonen-lehdessä: ”Illoissa käy hyvin monenlaista yleisöä. On kiiltokuvapoikia, nahkatakki kavereita, pitkätukkaisia hippityyppejä, lesboja, transvestiitteja on biseksuaalipoika vaimonsa kanssa ja luetteloa voisi jatkaa. Näissä illoissa käy sirosti sipittäviä siskoja ja karskiotteisia karjuja, mutta ennenkaikkea niissä käy aivan tavallisia ihmisiä”.

Sirkka ei itse soittanut musikkia Sirkan tansseissa, vaan vastasi tapahtumasta muuten. Musiikki oli monen moista, humppaa ja sen sellaista unohtamatta. Suosio oli valtavaa, koska muita paikkoja ei ollut.

Aikalaiset kertovat tiiviistä tunnelmasta. Pienehkössä tilassa ei ollut muuta ilmanvaihtoa kuin ikkunat ja tunnelma oli kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa alkoholin virratessa ja rytmien viedessä.

Nyt seitsemänkymppinen Risto (nimi muutettu) muistelee QX:lle, että Ravintola Mercurin yläkerran kabinettitilat, missä Sirkan tanssit järjestettiin olivat varsin kuumat, ikkunoita ei voinut avata, koska naapuritalon asukkaat olisivat häiriintyneet.

Kalle-lehti kirjoitti 1980-luvun alussa Helsingin gay-elämän raportissaan Sirkan tansseista näin: ”Linjana on ”musiikkia kaikille”, illan mittaan soitetaan vanhoja ikivihreitä uusien diskohittien lomassa. Ikäluokka vaihtelee laidasta laitaan, on nuoria ja vanhoja, tanssitaan soulia, välillä pyörähdellään valssin, humpan ja tangon tahdissa. Totisia naamoja ei näy, punottavia ja hymyileviä sitäkin enemmän. Värivalot eivät välähtele eikä muitakaan tehokeinoja käytetä tunnelman kohottamiseksi, sitä tuntuu luontaisesti riittävän muutenkin”.

Sirkan tanssit jatkuivat 80-luvulle, vaikka bilevaihtoehtojen lisääntyessä niiden kohderyhmäksi muodostuivat enemmän varttuneempi väestö.

Psyke ry lakkautettiin 1987, toiminta oli hiipunut jo aiemmin.

Sirkka Vähä-aho kuoli huhtikuussa 2013.

Onko sinulla lisätietoja jutussa kerrotuista tapahtumista tai henkilöistä? Ota yhteyttä toimitukseen.